Asioilla on kaksi puolta

Nykyisin Phnom Penhissä näkee enemmän länsimaalaisia kuin vielä ensimmäisen Kambodzhan matkani aikana 1990-luvulla. Niin kutsuttu turistialue on tätä nykyä lähellä Mekong-jokea. Siellä on paljon erilaisia kahviloita ja ravintoloita, joissa jo kadulta katsoen voi nähdä, ettei paikallisia juuri ole, paitsi työskentelemässä. Toinen paikka, jossa tapaa paljon valkoihoisia on supermarketti. Niissä on mukava tehdä ostoksia, kun paikka on ilmastoitu ja sieltä saa niitä peruselintarvikkeita, joita ei yleensä toreilta saa. Esimerkiksi maito, jogurtti, juustot ja erilaiset länsimaalaisten ruokien tykötarpeet. Lucky Supermarket on tällä hetkellä Phnom Penhin suosituin päivittäistavarakauppaketju, jossa kylläkin käyvät vain varakkaammat kambodzhalaiset ja ulkomaalaiset. Sieltä olen ostanut tämän reissun aikana pastatarvikkeet, kun perheeni halusi, että kokkaisin heille spagettia jauhelihakastikkeella.  Hinnat ovat yleisesti aika edullisia, vain ns. eurooppalaiset erikoistuotteet kuten ranskalaiset juustot ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita.

Jos miettii vielä pidemmälle, ostosten tekeminen yleensäkin supermarketissa on kalliimpaa kuin tehdä se “tavallisten” paikallisten tyylillä – ostaa päivittäiset ruokatarpeet toreilta. Hinnat niissä ovat edullisia ja niistä voi vielä tinkiäkin. Suurin muutos, mitä täällä on viimeaikoina koettu, on tapa laskuttaa tuotteista painon eikä määrän mukaan. Monet ovat kokeneet uuden laskutavan ikäväksi, koska hinnat ovat sitä myöden kasvaneet. Itse inhoan eniten maan kaupankäyntitavoissa sitä jatkuvaa tinkimistä, jota pitäisi jaksaa harrastaa. Ymmärrän toki paikallisten tarpeen tehdä se. Itseäni vain kyllästyttää tinkiä 1 tai 2 sentistä, mikä hyöty on euroissa laskettuna   Onneksi tinkimisen hoitaa yleensä joku mukana oleva sukulainen. Eniten kuitenkin viihdyn silloin, kun seurassani on Keng tai sitten olen yksin päässyt kahvilaan. Keng lopettaa tinkimisen nopeammin ja joskus kun sanon, hän ei tingi yhtään, koska minusta olisi kiva joskus antaa enemmän yritteliäälle ihmiselle, kun kerran voin sen tehdä. En toki minä mikään rikas ole, mutta minun kuukausittaisella (suomalaisittain köyhyysrajan alapuolella!) täällä pärjää paremmin kuin moni muu. Keng on onneksi ymmärtänyt tapani ja haluni antaa hiukan enemmän paikallisille, koska voin sen tehdä. Isä ei ole myöskään välittänyt järin tavastani tinkiä “hölmösti”, mutta äidin edessä en edes ala tinkimään. Hän ja sisko saavat yleensä tarpeeksi riittävän hälyn ja joskus vihaisen myyjän lähtiessään, että en jaksa laittaa omaa lusikkaani siihen soppaan. Tässä on muuten yksi yhteinen piirre minussa ja Panussa – kumpikin meistä inhoaa tinkimistä ja välttelee parhaansa mukaan shoppailua (etenkin äitini ja siskoni seurassa)!

Huomaan monissa asioissa ajattelevani suomalaisten tai ainakin länsimaalaisten tavoin. Ihmettelin täällä mm. kaupunkinäkymän kieroutta, kun vieriviereen rakennettujen rakennusten julkisivut poikkeavat niin hurjasti toisistaan. Aivan kuin kaupungilla ei olisi minkäänlaista kunnollista kaavasuunnittelua. Esimerkiksi perheeni asuntoa vastapäätä löytyy viisikerroksinen talo, jonka kolmen ylimmän kerroksen julkisivuista sojottaa epätasaisessa rivissä rautaisia putkia ainakin parinkymmenen sentin verran sivuille. Julkisivun viimeistely on siis jätetty täysin tekemättä! Eikä ole olemassa säädöstä, joka velvoittaisi, että rakennusten julkisivun tulisi olla loppuun asti tehty. Monissa paikoissa näkee samanlaisia tapauksia. Syynä on usein se, että rakennuksen vieressä on tällä hetkellä matalampia taloja, joissa on vielä rakennusoikeutta jäljellä. Kun niihin joskus rakennetaan yhtä monta kerrosta kuin vieressä olevaan, tehdään julkisivun viimeistely vasta sitten.

Toki jotkut talorakennuttajat antavat tehdä julkisivunkin siistiksi, mutta monet säästävät siinä ja jättävät viimeistelyvaiheen puolitiehen. Tuskinpa tällainen menettely sallittaisiin Suomessa. Välillä täällä näkee aivan karmeita väri- ja materiaaliyhdistelmiä, kun jossakin kohdin on purkutuomiovaiheessa oleva hökkeli ja sen vieressä hienon komia viimeisen päälle koristeltu rakennus. Täällä voi nähdä ihmisten varallisuuden kahtiajaon paljon selkeämmin kuin Suomessa.

<== Talo rakenteilla. (Mitä seurasin rakennuspuuhia, ei puhettakaan suojavarusteista…)

<== Yksi kerroksinen talo, jossa vielä rakennusoikeutta jäljellä, mutta sitä ei ole käytetty. (Kaikki eivät myöskään osta oikeutta rakentaa monta kerrosta, vaan se on edelleen myytävänä sille, jonka sen haluaa.)

<== Hyvä esimerkki, miten epätasaisia kerroskorkeuksia pääsee syntymään, kun asuinalueiden rakennuksia ei kaavoiteta sen kummemmin.

<== Tämä asuinalue on kovaa vauhtia rakenteilla. Siellä täällä (kuten vasemmalla) on kuitenkin jo asuttuja taloja.

<== Keskeltä kaupunkia voi sitten törmätä tällaiseen laudoista rakennettuun taloon, jonka vieressä kohoaa hienompi kerrostalo.

Keng kertoi, ettei täällä kaupungeilla tai valtiolla ole tapana tehdä peruskorjauksia kuin korkeintaan joihinkin “julkisiin tiloihin” ja teihin. Edes määräyksiä asuinkortteleiden kunnossapitämiseksi ei ole.  Suurin osa Phnom Penhin asuintaloista ovat omistusasuntoja, joten julkisivun ja talon sisältämän huoneiston  kunnossapito on  yksin huoneiston omistajan tahdosta ja varallisuudesta kiinni. Ei ihan kuten Suomessa, jossa määräyksillä valvotaan myös sitä, että ihmiset elävät turvallisesti rakennetuissa taloissa.

Täällä kerrostaloja voidaan rakentaa niin, että jos ostat maan, jossa rakennusoikeutta on vaikkapa 3 kerroksen verran, voit ensi alkuun rakentaa vaikka vain 2 kerrosta ja säästää rahaa myöhemmin rakennettavaa 3. kerrosta varten. Eikä mikään laki velvoita sinua rakentamaan oikeuttavat kerrosmäärät, jos et halua.   Tämä luo valitettavasti aika rumat julkisivut, kun talot on rakennettu epätasaisesti ja sikin sokin miten sattuu. Rakennus  saatetaan myös jättää kesken, jos raha ei riitä tai ei haluta vielä kuluttaa kyseiseen rakennukseen liikaa rahaa. Esimerkiksi, jos kyseiseen rakennukseen ei ole vielä tiedossa ketään vuokralaista tai elinkeinon harjoittaminen ei siinä vielä kannata, säästetään rahaa ja rakennus voi seisoa keskeneräisenä useamman vuodenkin ilman, että siitä tulee mitään sanktiota. Kuvitelkaa, jos Helsingin keskustassa olisi Stockmannin paikalla keskeneräinen rakennus 5 vuotta ja se näyttää siltä, kuin se voisi romahtaa minä hetkenä hyvänsä. Ei varmaan kovin kaunis näky, joka hivelisi silmiä, kun kävelisi siitä ohi?!

Tällä hetkellä on iso kerrostalo rakenteilla St. Preah Sihanouk Boulevard-kadulle (perheemme oma talo sijaitsee tällä kadulla) noin 500m päässä perheemme talosta ja sen rakennuttaminen aloitettiin jo ennen minun ja Panun ensimmäistä Kambodzhan matkaa vuonna 2009. Rakennuttajia paikassa on ollut useampia ja lopullisesti 42 kerrosta käsittävän rakennuksen  pitäisi olla valmis tämän vuoden syyskuussa. Vaan epäilenpä, onnistuuko! Tälläkin hetkellä rakennustyöt on jätetty jälleen kesken. Kun viime tammikuussa tulimme Panun kanssa viikon visiitille, oli kerroksia saatu 12 lisää edelliseen vierailuumme verrattuna, mutta se odotti silloin taas uutta rakennuttajaa. Nyt kerroksia taitaa olla noin kolmisenkymmentä valmiina ja siitäkin vain sisäosan paalutukset. Eli vielä puuttuu ulkokuori ja kaikenlaiset muut iv- ja sähkötyöt. Tulee mieleen Espoon Leppävaarassa pari vuotta sitten rakenteilla olleen Kultalammen kohtalo. (Tosin siinä oli kesken paljon vähemmän kuin tässä kohteessa). Sen rakennuttanut yhtiö, kun joutui konkurssiin ja jo myytyjen asuntojen omistajien kohtalosta keskusteltiin lehdissä saakka.

<== Keskeneräinen rakennus lähellä sukulaisteni kotia.

Ei ole olemassa myöskään lainsäädäntöä, joka asettaisi asuntoihin vähimmäisvaatimukset. Esimerkiksi perheemme vuokrattu kulmahuoneisto oli vielä vuonna 1995 ilman kunnollista kylpyhuonetta. Hoidin silloin peseytymisen pukeutuen kramaan ja sitten kauhoin isoihin ruukkuihin kerätyn veden päälleni ja peseydyin, joten kuka tahansa ohitseni kulkenut saattoi nähdä peseytymiseni. (Mikä tuskin 9-vuotiaana olisi kauheasti haitannut, vaikka en minä mielelläni yleisestä suihkussa olemisesta pitänytkään. Eipä tarvinnut sentään alasti juosta hankeen, kuten joskus Suomessa tehtiin talvileirillä ja ensimmäisellä kerralla tuijotin vain kauhistuneena näkymää!) Silloin oli hauskaa, kun monsuunisateet tulivat välillä tosi rajuina ja silloin me lapset juoksimme ulos suihkuun, kerrankin sai peseytyä ilman veden kauhomista! Vuoden 1995 vierailumme aikana tehtiin sitten perusteellinen remontti, jolla saatiin parempi kylpyhuone, jossa saattoi peseytyä omassa rauhassa. Vessa-aukko lattiallakin parannettiin ja mikä parasta; kylppäriin tuli valoa! Ennen siellä piti käydä kynttilän kanssa tai sitten pimeys seuranaan. Minusta se oli silloin sangen pelottavaa, kun vielä mielikuvituksellani monet äänet saattoivat lähteä vaikka minkälaisista olioista…!

Ajan myötä talo vuokrattiin nuudeliravintolan pitäjälle, ja koska ruokaa tehtiin paljon hiilillä, mustuivat paikat aikamoisiksi. Minun ja Panun kambodzhalaisten häitten jälkeen tullut uusi vuokralainen päätti sitten teetättää huoneistoon vielä isomman remontin meidän perheemme teettämän pintaremontin lisäksi. Nyt julkisivu on saanut kunnon kasvojenkohotuksen ja hienot valolla toimivat nimikyltit sekä talon sivustalle kukkalaatikot. Korttelin kulmana se näyttää oikein hyvältä päätieltä katsottaessa. Toisin kuin Suomessa yleensä, täällä 1. kerros on yleensä se kallein kohde rakennuksessa – puhtaasti elinkeinonharjoittamisen mahdollistavasta seikasta. Jokainen haluaisi omistaa juuri sen kerroksen ja jos vielä onnistuu saamaan kulmahuoneiston  –  entistä parempi juttu!

Asuinrakennusten sisätilojen kuntotarkastukset saisivat suomalaiset varmaan hyppimään kirjaimellisesti seinille! Itse olen täällä asuessani saanut välillä aikamoisia kylmiä väreitä, kun makuuhuoneen sängyllä istuessani viipottaa yhtäkkiä jalkojen juurella torakka tai pari…. Että inhoan niitä! Sain niistä kerta kaikkiaan tarpeekseni –95 vuoden reissulla. Silloin niitä viipotti runsaasti ja oli sangen inhaa herätä joskus yölläkin siihen, että joku kavereista käveli mahani päältä tai naaman yli! YÖKS! Nyt niitä ei enää onneksi ole niin paljon, vaikka niitä näkyykin päivittäin. Joskus iltaisin, kun Yuri ja Laska saavat ruokansa, niitä vipottaa heidän ruokakulhoissa ja en voi sille mitään, että tekee ihan ällöä, kun Rong vain näpäyttää sormellaan niitä pois kupeista.

Talon alakerran kylppäri, joka on juuri ja juuri sen kokoinen, että siihen mahtuu vessanpönttö ja seisomaan suihkussa olisi hyvä kohde telkkarin tosi-tv-sarjoille, joissa siivousasiantuntijat pistävät siivottomia kohteita siistiksi, jahka ovat ensin kertoneet, mitä kohteessa on vikana. Huoneessa voisi vallan hyvin pitää biologian oppitunnin ötökän elämästä! Olen tavannut kylppärissä mm. liskoja, hyttysiä, muutamia matosia, pari koppakuoriaista ja joitain muita ökkömönkiäisiä. Voitte kai kuvitella, miten olen täällä ikävöinyt kunnollista ja puhdasta suihkutilaa! Kunnon vaahtokylpy se vasta luksusta olisi! (Harmi vaan, että Panun veljen asunnostakin poistettiin putkiremontin yhteydessä amme, meni sitten se viimeinen oljenkorsi!) Lämmintä vettä on tässä talossa myös aivan turha kuvitella saavansa. Nyt ymmärrän vallan hyvin, ettei äitini missään nimessä suostunut antamaan meidän asua täällä Panun kanssa. Tiesi, ettei Panu kestäisi pelkkiä kylmiä suihkuja! Panu on sen sortin ihminen, että jos joku voi ns. jäätyä aamulla pystyyn kuumassa suihkussa, niin siinä on meillä voittaja! Joskus ihan naurattaa, että joku voi niin unohtua sinne suihkun alle!  Täällä minun ei tulisi mieleenikään käydä kuumassa suihkussa. Johan lämpötilakin on yleensä luokkaa 32-35, joten kuka kaipaa kuumaa suihkua?! (Paitsi Panu…)

Vaikka perheeni asuukin täällä vuokralla, ei vuokraisännällä ole mitään velvollisuutta suorittaa kunnollista kylppäriremonttia, vaan asukkaan saavat asunnot asuttavikseen siinä kunnossa kun ne ovat. Toki aina voi kieltäytyä vuokraamasta asuntoa, jos se ei miellytä. Vaan eipä täällä kovin paljon välitetä “muutamasta” pienestä viasta. Itse kyllä vähän kauhulla olen katsellut mm. talon kattoja ja todennut pelkällä maalaisjärjellä, että hometta esiintyy. Siksipä kerroinkin, että sukulaisten (kuten siskoni ja äitini) “selittämätön” huonovointisuuden syynä voi hyvin olla talon asbestiset ongelmat. Vaikeaa kyllä on asialle mitään tehdä, jos talon omistaja ei ota asiaa hoidettavakseen ja täällä ei ihmisillä ole kovin paljon tuntemusta asuintalojen “pikkuvikojen” vaikutuksista terveyteen.  Eikä vuokralainen yleensä ala mitään suuria asioita vaatimaan, koska täällä vuokraaja on paljon heikommassa asemassa kuin vuokranantaja. Sitä paitsi remontit yms. asuntoa parantavat korjaukset tuottavat vuokramäärän korottamista, jota harva vuokralainen kaipaa.

<== Sukulaisteni talon alakerran tämä hetkinen kylpyhuone. En välitä edes tutkia liiaksi, mitä kaikkea sieltä löytyy. Otan sellaisen erittäin pikapikasuihkut!

<== En edes halua tietää, mitä kaikkea tästä väliköstä löytyy (portaat tämän yli vievät yläkertaan, jossa Keng, Meng ja nyt myös vanhempani pääasiassa nukkuvat)… Ainakin olen tavannut herra Rottasen useamman kuin kerran käppäilemästä tuon ns. muurin päältä ja sitä vastapäätä oleva ruudullisen ikkunan takana on minun täällä olon ajan asemapaikkani.

<== Roskat viskotaan sitten paljain käsin ja usein ei ole myöskään tuota koria, mitä tässä kuvassa näkyy, vaan asukkaat keräävät omat jätteensä kukin omalla tyylillään talonsa nurkille, josta ne pitää jäteauton tullessa käydä usein myös itse heivaamassa autoon! (Ainakin Rong on tehnyt aina niin, että käy heittämässä pussit itse!).

Myös perusterveydenhoidon kohdalla on täällä aikamoisia käsityksiä, joista osaa olen joutunut korjaamaan -  tai olen kertonut oman näkemykseni, joka sitten perustuu suomalaiseen tapaan hoitaa asiaa. Yksi on ollut mm. deodorantin käyttö. Sitä on pelätty mm. siksi, että jos vaikka käytön takia kainalon iho värjäytyy tummaksi. Täällähän pyritään suurimmissa määrin saamaan iho vaaleaksi! Selitin, että kyllä deodoranttia voi käyttää, jos se vain sopii omalle iholleen eikä siis aiheuta allergiaa ja useimmat deodorantit ovat nykyään alkoholittomia. Eivät siten kuivata ihoa ja niiden pääasiallinen tarkoitus on siis hien hajun poistaminen. Antiperspirantti taas estää hikoilua. Vitsit, olisiko pitänyt ryhtyä tuoteneuvojaksi?

Terveyteen liittyen mm. e-pillerit ovat täällä yksi kauhistuksen kohde, sillä lääkärit ovat täällä kertoneet, että e-pillereiden käyttö pidempään kuin vuoden aiheuttaa lapsettomuutta ja siten ei pitäisi jättää ensimmäisen ja toisen jne. lapsen välille liian pitkää taukoa, jos haluaa enemmän kuin yhden lapsen! Minun oli sanottava tuohon, että en ole lukenut vielä mistään suomalaisesta julkaisusta tähän mennessä (ja lääkärikään ei ole vielä kertonut sellaista seikkaa), että e-pilleri aiheuttaisi lapsettomuutta. Kondomien käytössäkin on ollut mielenkiintoisia uskomuksia ja siksi monet luottavat ns. luonnolliseen ehkäisymenetelmään. Siinä sitten pyörittelin päätäni ja kerroin, miten meille on jo yläasteiästä asti koulussakin kerrottu, että se on epävarmin tapa yrittää olla tulematta raskaaksi! Siskoni kertoi, että he saivat seksuaalikasvatusta koulussa vasta lukion toisella luokalla! Hän ihmetteli, että meille kerrottiin ihmisbiologiasta jo 5. luokalla.

Kulttuuriero on tässä kohdin selkeä. Täällä ei ole tapana puhua avoimesti mistään seksuaalisuuteen liittyvistä seikoista, ei edes vaikka pääpointti siinä olisi terveydellinen kasvatus. Ainakin siinä mielessä ihan hyvä on ollut mm. elokuvatähtenä menestynyt Jackie Chanin tähdittämä kampanja, joka dupattiin khmeriksi. Siinä pyrittiin herättämään ihmiset ymmärtämään kondomien käytön tärkeys Aidsin ehkäisyssä. Täällä hiv-tartunnat olivat jossakin vaiheessa luvullisesti Kaakkois-Aasian suurimmat! Osasyynä mm. prostituutio, jossa seksiorjina pidetyt tytöt pakotetaan suojaamattomaan yhdyntään. Osa miehistä vielä kuvittelee, että neitsyen kanssa oleminen palauttaa terveyden tai sitten on mentävä jonkinlaiselle gurulle, joka puhaltaa pahan taudin pois!

Paloturvallisuutta on tullut myös käsiteltyä. Esimerkiksi telkkarin ympäristö asunnon tyypin takia pölyyntyy herkästi ja sitä ei jakseta samalla tavalla siistiä, koska esim. lattioiden pitäminen hiekattomana (kadulta pöllyää tosi herkästi irtohiekkaa yms. sisälle) ja puhtaana vaatii päivittäin nihkeäpyyhintää ja monta kertaa. Piti selostaa, miksi on tärkeää, ettei telkkarin lähelle jää liikaa pölypalloja ja pölykerrosta. Pieni kipinä, kun sytyttää helposti tulipalon, joka voi olla hyvin tuhoisaa. Lisäksi tv ei myöskään elektronisena laitteena pidä siitä, että siihen kertyy pölyä yms. roinaa. Lisäksi piti kehottaa vaihtamaan epämääräisesti itse korjatut ja liitetyt johdot uusiin ja varmasti toimiviin, koska täällä niitä käyttäessäni olen törmännyt siihen, miten kipinöitä saattaa lentää. Vielä ei ole sattunut mitään vaarallisempaa, että joku saisi sähköiskun, mutta hyvään tuuriin ei pidä tässä kohdin luottaa liikaa.

Toki ymmärrän, että täällä rahalla on niin iso merkitys, etten oleta perheeni tekevän “neuvojeni” mukaisesti. Täällä kun ajatellaan, että jos laite toimii vaikkakin vähän “muokattuna”, niin sitä ei pidä heittää menemään. Joten olen sitten vähän hankkinut tänne heille toimivia tavaroita käytettäväksi. Vanhoja pystyy sitten myymään osiksi eteenpäin. Täällä kun hyödynnetään kaikki mahdollinen, mikä on sinänsä hienoa ympäristön kannalta, vaikkei täällä se useinkaan ole se pääpointti  – vaan rahan ansaitseminen tavaroiden kierrättämisellä. Täällä monesta tavarasta tehdään kierrättämisen kautta vaikka mitä! <== Tiedä sitten, erottaako miten hyvin, mutta muurahaisia täällä näkee vaikka missä!