Elämä korttelissamme täällä on täynnä vilskettä – aamusta iltaan. Vain yöllä elämä tuntuu hiljenevän hetkeksi… Tosin joskus tuntuu, ettei yölläkään saavuteta täysin hiljaisuutta. Vähintäänkin sirkat soittavat konserttejaan ja hyönteiset ja muut pikkuiset elukat (kuten rotat ja liskot) viettävät yöllistä elämää.
Nykyinen asunto, jossa sukulaiseni täällä asuvat on kolmikerroksinen. Asunto on vuokrattu äidin hyvältä ystävältä, joka perii siitä vain 200dollaria, vaikka makuuhuoneita on 3 ja tiloja oleskeluun löytyy 3. Mutta tämä on osaltaan hyväntekeväisyyttä äidin ystävän puolelta, jotta äiti voisi sitten vuokraamalla omistamaansa asuntoaan saada rahaa elämiseen.
Sisälle tultaessa saa vastaan pari erittäin hyvää vahtikoiraa; Yurin ja Laskan. Roduista minulla ei ole mitään tietoa, eikä tosin täälläkään niistä mitään tiedetä. Ainoat rotukoirat, jotka olen tähän mennessä nähnyt ovat pari chihuahua-koiraa läheisen korttelin ravintolassa. Niin ja näin kyllä kerran mopon kyydistä dalmatialaisen koiran! Yuri ja Laska viettävät aika tyypillisen “paremman perheen” koirien elämää. Niiden ei siis anneta juosta vapaana kaduilla miten sattuu, vaan Rong on pitää ne huolellisesti talossa ja vie ne aamuisin ja iltaisin sitten tekemään tarpeensa. Uskomatonta minusta, että koira voi tykätä siitä, ettei se liiku oikein missään. Nämä kaverukset eivät kyllä kadulle mennessään kaipaa kuin pissatus- ja kakatushetkensä ja sitten ne tahtovat heti takaisin sisälle. Eivät ne silti ole mitään lihavia!
Yuri rakastaa kiivetä iltaisin portaita pitkin ylemmäs melkein sinne 2 kerrokseen mutta jää portaiden yläpäähän makoilemaan. Laska osaa puolestaan matkustaa mopolla. sen se oppi silloin, kun se joutui onnettomuuteen. Eräs mopoilija törmäsi siihen niin, että se vuoti verta ja leuka meni sijoiltaan. Laskalla on siitä muistona purentavika. Meng vei koiran sairaalaan ja haki sen sieltä ja siten Laska oppi mopolla kulkemisen taidon. Perheeni on täkäläisittäin siinä mielessä “erikoinen”, että näkee vaivaa maksaakseen lemmikkien eläinlääkärikulut, mikäli siihen on tarvetta. Siskoni sanoi, että veivät kaikki koiratkin (Yurin neljä pentua) rokotettaviksi lääkärille. Sitä eivät kaikki täällä tee, koska eivät pidä eläintä niin tärkeänä, että jaksaisivat välittää sen hyvinvoinnista. (Muuten eläimen antama ilo kyllä otetaan vastaan, kun se on vain terve). Tosin minun kertomukseni meidän Jalin hoitoon viemisestä oli perheellenikin hiukan utopistista. Täällä kun eläinlääkärit osaavat pääosin hoitaa vain tuotantoeläimiä (nauta, sika, kana…), joita heidän täytyy opiskellessaan lääkäriksi kasvattaa itse (ja myös hankkia itse!) käyttäen hyväksi opuksia, joita pitää lukea. Edes opettajat (ei tosin kaikki) eivät paljon näe vaivaa opetuksen puolesta, joten oppilaat ovat paljolti oman opiskeluintonsa varassa. Koirien lisäksi lemmikkeinä olen nähnyt myös kissoja, mutta tosi harvakseltaan (minun kannaltani tosin ihan kiva juttu) ja tiedän naisen, jolla on marsuja!
Asunnon alakerrassa on kaksi oleskelutilaa; ns. etupiha (katoksen alla), jossa Rong pesee usein pyykit, astiat jne. sekä laittaa aika usein pienessä nurkkauksessa hiiliä käyttäen ruokaa.Tilassa on pesukonekin, jota käytetään vain kun pyykkiä pitää pestä isompi erä ja aikaa ei ole käyttää käsiä. Usein kuitenkin siis käsinpesu on se, jolla pyykit täällä hoidetaan. Etupihalta löytyy myös koirien lepopaikat, kodin piha-alttari, polkupyörä (jota en ole nähnyt kenenkään enää käyttävän) ja perheemme kioskitarvikkeiden myyntikaapit sekä kylmäsäilytyslaatikot. Ne ovat täynnä isoja tai pieniä jääkuutioita ja paloja. Jäätä myydään myös asiakkaille, jolloin Rong sahaa ja “viipaloi” niitä. Aamuisin täällä käykin usein jääpalamies (sellaisen nimen olen hänelle antanut jo vuonna 1995), joka sitten leikkaa vielä isommista jääpaloista sopivat palat säilytysastioihin. Lisäksi äiti on antanut luvan eräälle perheelle luvan säilyttää heidän myyntikärryään (käyttävät sitä pääosin iltapäivästä iltakymmeneen) etupihalla, kun he eivät sitä tarvitse.
Tavallinen olohuone löytyy sitten heti oviaukosta tultua (ovet ovat muuten aina auki levällään kunnes mennään nukkumaan) ja täältä löytyy kaapistoja sekä televisio. Panu on saanut hyllystä oman paikan, jossa hänen kuvansa (otettu laivastossa) herättää aina uteliaiden katseet ja jokainen on tähän asti kuvitellut, että Panu on jonkin sortin armeijamies ammatiltaan. Täällä on tyypillistä, että tavarat työnnetään kaikki mahdollisimman kiinni seiniin ja sitten iso tyhjä tila pyritään luomaan huoneen keskelle. Siinä täällä säilytetään öisin mm. mopot (3kpl) ja ruokaillessa levitetään pöytä, jonka äärellä syödään. Jos ihmisiä on enemmän, syödään lattialla.
Alakerrasta löytyy myös pieni keittiön oloinen tila yhdistetty wc- ja pesutila sekä makuuhuone, jossa äitini pääasiallisesti nukkuu. Nyt minun ollessani täällä, on huone määrätty minulle, koska se on vähiten kuuma ja sinne ei helposti tule hyttysiä tai muita kavereita kiusaamaan minua. Näillä perusteilla siis minut pistettiin sinne nukkumaan eikä vastaväitteitä! (Laskin eilen, että minua on pistetty ainakin 12 kertaa jo, joten mitenkähän monta pistosta olisi, jos nukkuisin vaikka kolmannessa kerroksessa? Rong nukkuu olohuoneen kovalla penkillä. Olen ihmetellyt, miksei hänelle ole hankittu siihen patjaa, mutta muut väittävät, ettei hän halua sellaista.
Siskoni perheineen nukkuu 2. kerroksessa, joka voisi olla myös välikerros. Huone on suurin makuuhuoneista ja siellä nukkuu kolme henkeä. Jaajaa ei viihdy omassa sängyssään, vaan nukkuu vanhempiensa kanssa. Omassa sängyssä on Jaajaan mukaan ihan liian kuumaa. Omaa huonetta Jaajaa tuskin tulee saamaan kovin pian, eikä se nyt ole varmaan mikaan ykkösasiakaan. Itse sain oman huoneen muistaakseni 13-vuotiaana, kun olimme muuttaneet isän ja veljen kanssa Helsingissä vihdoin omaan asuntoon alivuokralaisasunnosta. Taalla sellaiseen ylellisyyteen ei kyllä ole varaa kuin varakkailla.
Ylimpään kerrokseen ei mennä 2. kerroksen kautta vaan on mentävä ensin ns. etupihalle ja sieltä portaita pitkin (ovat kiinni talon ulkoseinissä ja katoksen alla) ylös. Sieltä löytyy yksi makuuhuone ja wc- pesutiloineen. Keng nukkuu makuuhuoneessa (moskiittoverkon alla!). Niin sanotulla parvekkeella nukutaan sitten moskiittoverkkoviritelmien suojissa ja patjojen tai kudotun heinämaton päällä. Päivisin tila tyhjennetään näistä nukkumiseen tarvittavista värkeistä ja tilassa voi istuskella lattialla. Parvekkeelle on viritelty myös iso kangas, jotta aurinko ei pääsisi päivällä lämmittämään tilaa liiaksi ja iltaisin on mukavampi oleskella ja öisin nukkua. Tässä tilassa nukkuvat nyt äitini, isäni ja Meng (kun ei ole Takeossa töissä), jokainen oman verkon suojissa.
<==Jaajaa seisoo makuuhuoneen oven edessä. Huone on ollut pääosin Mengin, Kengin ja Hengin (pikkuserkkujeni) käytössä.
<==kuvassa näkyvä vaaleansinen harsokangas on yksi moskiittoverkoista. Sen kun avaa, saa vuoteensa ylle ns. kuvun. Keng käyttää sita nukkuessaan.
<==huoneen yläosassa on kaksi erilaista alttaria (Mengin & Hengin(. Nama he ovat saaneet aivan pieninä lapsina, jolloin alttarit on munkki tms. oppinut nimenomaan koonnut heitä varten. 
<==Makuuhuoneen kaapeissa on paljon tavaraa säilössä.
<==Yläkerran wc/suihkutila on uudempi kuin alakerran.
<== Parvekkeella oleva suojakangas estää hyvin aurinkoa kuumentamasta liiaksi tilaa. Riippukeinu oli siihen asti kiva, kun Hieng ja Jaajaa sita käyttivät. Minua se ei halunnut kannatella ollenkaan! (Taisin olla hiukan liian painava!…)
Äiti on myöntänyt luvan tuttavaperheellemme, että he voivat myydä äidin vuokraaman asunnon edustalla jälkiruokia. Paikka on kyllä suosittu. Aina riittää ihmisiä, jotka istuutuvat pienille (ihan kuin pikkulasten käyttämät tuolit) muovipenkeille ja syövät pienen välipalan ennen kuin jatkavat matkaansa. Moni ottaa myös mukaansa tarjolla olevia herkkuja. Ne pakataan aina suomalaisittain mielenkiintoisesti pieneen irtokarkkipussi-tyyliseen muovipussiin ja sitten solmitaan kuminauhalla kiinni. Ja vauhti, millä se sitominen tapahtuu on hurjaa! Itse rakastan kyseisestä kojusta saatavaa jälkiruokaa, joka tehdään riisistä ja eräästä papusta. Lajin nimi on niin outo, etten valitettavasti voi siitä sen enempää kertoa, kuin että vaalealta se näyttää ja ei aiheuta minulle minkäänlaista vatsavaivaa, kuten yleensä Suomessa tarjottavat valkoiset pavut (esim. Chili con Carnessa!). Naiset, jotka ovat kojulla myymässä vuorotellen, ovat perheemme vanhoja tuttuja. Olivat minun ja Panun häissäkin. Kumpikin heistä kertoo aina naureskellen, miten isoveljeni Leng välttelee aina jälkkäreitä parhaansa mukaan. Ei ole kuulemma kertaakaan uskaltanut syödä niitä. Noh, veljeni on kyllä aina enemmän lihan ja muun sellaisen ruuan perään kuin makeisiin jälkkäreihin.
Uskon, että jälkiruokien hinnat ovat edullisia, koska niistä ei yleensäkään täällä makseta (jos on kyse katukahvilasta) kovin paljon sellaiset 500 rieliä varmaan maksimissaan, ainakin katutasolla olevissa paikoissa. Tosin itse en ole koskaan maksanut yhdestäkään etupihalla syömistäni jälkkäristä – koska minun ei anneta! Täällä ollessani kaipaan kyllä paljon sitä vapautta, että saisi maksaa omalla rahalla. Mutta eivät nuo suostu. Sanovat aina, että koska he saavat myydä asuntomme edustalla, ei minun tartte mitään maksaa. Aina sanon heille, että kun minä en omista sitä taloa eikä minulle tartte olla mistään kiitollisuudenvelassa, niin että jos vaan ottaisitte rahat. Ei käy! (En sitten tiedä, jos ovat sopineet esim. Rongin kanssa, että minulta ei saa ottaa mitään maksua…!)
<== Jälkiruokien myyjänä on joko Mom (vas.) tai hänen nuorempi sisarensa Sei (suomeksi muuten Tyttö!)
<== Jälkiruokia, joita myydään kojussa. Banaaninlehtiin on kääritty riisiseos, jonka makuna on mm. possua ja banaania. Viimeisessä kuvassa on lautasellinen riisi/papumuhennos, jonka seurana on maito/kookospohjainen kastike. Jalkkari on lempparini, jota soin ensi kerran 1995. Silloin Momin ja Sein äiti oli pääasiallinen myyjä.
Äitini on vuokrannut perheemme oman talon (jossa minä ehdin asua reilun vuoden synnyttyäni) perheelle, joka pitää siinä verho- ja kangaskauppaa. Asunto on erittäin hyvällä paikalla; vilkkaan ja keskeisen kadun kulmalla. Talojen alimmat kerrokset sellaisten katujen varsilla, joissa on paljon liikennettä ovat hyvin haluttuja, koska niissä voi aina hyödyntää kaupankäyntimahdollisuutta. Täällä vain kauppakeskuksissa voidaan kuvitella olevan useammassa kerroksissa liikkeitä. Esim. Kokkokalliontien kerrostalossa, jossa asuin ennen kuin muutimme Panun kanssa yhteen oli pari liikehuoneistoa. Ne eivät menestyisi täällä, koska talo ei ollut minkään vilkkaan tien varrella eikä siinä ollut muutenkaan läpikulkumahdollisuutta. Vuokra liikekäytössä olevalle huoneistolle on tällä hetkellä 1000 dollaria, mikäli aivan oikein muistan. Siitä sitten äitini saa itselleen elantoa, kun on ensin maksanut nykyisen asuntonsa vuokran, sähkön ja muut kulut. Jäljelle ei jää huimia summia, mutta sen verran, että pärjätään. Tarvittaessa kun vielä yhdistetään muiden perheenjäsenten tulot.
Suurin huoli tällä hetkellä on se, mihinkä seuraavaksi asetutaan asumaan. Äidin ystävä tarvitsee nykyistä asuntoa lapselleen, joka aikoo avata siihen oman praktiikkansa. Luonnollista olisi tietysti muuttaa omaamme, mutta se on viime vuonna tehdyn vuokrasopimuksen mukaan vuokrattu 5 vuodeksi. Mikäli sen purkaisi äidin pitäisi kyetä maksamaan vuokralaisille heti 7000dollaria. Yritin ehdottaa toisen asunnon vuokraamista. Sen vaikeutena on se, ettei mistään saa 200 dollarilla asuntoa, jonne mahtuisi helposti 8 henkeä kahden koiran kanssa asumaan, ja jossa voisi harjoittaa pientä elinkeinoa. Vuokra olisi isompi ja se tarkoittaa siten, ettei äidin vuokraamasta asunnosta saaduilla tuloillakaan sitten eläisi…
Äiti tahtoisi ostaa toisen asunnon, jonne kaikki voisivat asettua asumaan (tarkoituksena on, että siitä tulee hänen, Hiengin ja hänen perheensä sekä Rongin loppuelämän koti). Meng, Keng ja Heng (on tällä hetkellä Venäjällä armeijakoulutuksessa) muuttavat kukin omilleen, kun ovat menneet naimisiin. Kulmahuoneisto säilyisi vuokrattavana talona, jolloin siitä saaduilla tuloilla äitini ja Rong saavat tulot elämistään varten. Hieng ja hänen miehensä kun ovat itse yrittäjinä. Meiltä pyydettiin tietenkin rahaa tuon uuden asunnon ostamiseen ja halvin sopiva asunto maksaisi 20 000 dollaria ja siinä ei ole mahdollista tehdä minkäänlaista kauppaa).
Jouduin sanomaan minun ja Panun osalta, että auttaisimme mielellämme, mutta meillä ei ole valitettavasti mitään, millä auttaa. Ei ainakaan kovin nopealla aikataululla. Itse kun maksan pienestä kuntoutustuestani (n. 500e/kk) parhaillaan mm. opintolainaa takaisin. Sitten on tietenkin muut menot, joita on maksettava. Jäljelle jääneistä rahoista olen sitten voinut aina laittaa vähän säästöön täällä olevia varten, mutta ei se kyllä kovin iso summa ole. Vasta pidemmällä aikavälillä kertyy isompi summa. Yritin kysyä lainamahdollisuuksista täällä, jos vaikka lainaa ottamalla voisi sitten saada asunnon ja sitten voisimme auttaa sen takaisinmaksussa (siis minä ja isä nyt ainakin), mutta ehdot ovat (äidin ja Hiengin mukaan) täällä niin huonot, ettei äiti uskalla ottaa sellaista riskiä. Nimittäin jos verhokauppiaat päättäisivät irtisanoa vuokrasopimuksen, olisi tuloja, joilla maksaa asuntolainan lyhennystä. Eli aika lailla samoja ongelmien kanssa täälläkin joudutaan kamppailemaan, kuin Suomessa.
Asuntoasiasta on tullut hiukan ongelmia vanhempieni välillä. Isä kun ei voinut luvata, että pystyy auttamaan uuden asunnon hankinnassa heti. Hänen eläkkeellään (n.600e/kk) se on myös aika mahdotontakin. Onhan hänellä myös Suomessa perhe ja asunto, josta on maksettava kallis vuokra. Isä antoi kuitenkin säästämänsä 1000e ensiavuksi heti, kun tulin Kambodzhaan. (Toin raha mukanani) Täällä ihmetellään kovasti, miten ihmeessä meillä länsimailla ei ole rahaa, vaikka pitäisi, kun asumme paljon paremmassa valtiossa. On tosi hankala selittää, ettei meillä ole oikeasti isoja tuloja ja vaikka muuten näyttäisi miten hyvältä olosuhteet. Suurin syy kaikelle on tietenkin rahanarvon erilaisuus. 1 euro on täällä iso summa. Monen on vaikea ymmärtää, miten Suomessa rahanarvo on ihan toista. Vaikka palkkaa saisi yli 1000e kuussa, niin vuokra yms. menot ovat vastaavasti myös isot. Toisin kuin ehkä täällä, rikkaat vanhemmat ei tarkoita automaattisesti sitä, että lapset ovat myös rikkaita. Tosin on siitä toki apua, onhan tutkittu miten vanhempien sosiaalinen status periytyy aika isolla prosenttimäärällä myös lapselle. Ei kyllä kuulosta kovin hyvältä minun tilanteessani…
Pitäisi siis kait tässä rikastua vaikka lotossa (tosin pitäisi myös lotota…) tai perinnöllä (ei ole kyllä odotettavissa, kun ei ole ketään, jota edes voisi periä) niin sitten voisin heti auttaa äitiäni. Hirvittävää ahdistusta tämä minulle tietenkin aiheuttaa. Etenkin kun välillä ihmetellään, miksi en vielä kykene töihin, kun onhan Panu hyvä mies. (Aivan kuin pelkällä hyvällä miehellä pystyisi parantumaan) mutta ei auta kuin ristiä kätensä ja toivoa apua tilanteeseen. Vielä ei onneksi ole tullut lopullista tietoa muuttohetkestä.
Tämmöisin ajatuksin tällä kertaa… Voikaa hyvin!
Teidän, Kieng
<== Sivukatu, jonka varrella on myös perheeni vuokraama asunto.
<== Naapurissa asui pitkään perhe, jonka isä näkyy viimeisessä kuvassa. Hän on nyt muuttanut vaimonsa kanssa uuteen asuntoon ja juuri remontoituun asuntoon muuttivat heidän sukulaisensa. Perheen aikuiset tyttäret asuvat jo omillaan.
<== Kambodzhalainen auton rekisterikilpi, jossa näkyy myös omistajan kotikaupunki.
Naapuri kertomassa, millainen suihkulähde on tulossa etupihan nurkkaukseen.
Vuokra-asuntoa vastapäisessä rakennuksessa on mm. valokuvakehyksien kultaukseen ja valmistukseen erikoistunut “tehdas”. Sieltä ostimme kambodzhalaisten häittemme virallisen hääkuvan kehykset, jotka appivanhempani kuljettivat Suomeen, isäni kokosi sen ja Panu vei lasitettavaksi.
Verholiikkeen vieressä on edelleen tuttujen naapureiden liikkeitä.
