Naisten ja miesten asema – se kulttuurin asettama paikka!

Olen aina arvostanut suomalaista sukupuolten välistä tasa-arvoa ainakin siinä asiassa, että nainen ja mies asetetaan yhdenmukaisesti samalle viivalle esim. koulussa. Vaikka suomalaisten naisten palkka tuppaa olemaan enemmän 80 senttiä miesten 1 euroon verrattuna, on se minusta loppujen lopuksi pienempi paha, kuin ajatus samanlaisesta asemasta, mitä kambodzhalainen nainen saa usein osakseen. Täällä naisen ei toki tarvitse verhota itseään peittävästi, häntä ei lukita kotiinsa niin, etteikö hän saisi sieltä poistua ja kadullakin hän saa kulkea ilman miespuolista sukulaistaan. Tasa-arvo ei ole kuitenkaan täysin sillä viivalla, jota olen tottunut Suomessa näkemään, joten arvostus suomalaista elämänmenoa kohtaan tässä asiassa on vain noussut entisestään!

Kambodzhassa tytöt opetetaan pienestä asti ymmärtämään arvonsa, joka on yhtä kuin hänen siveytensä ja kunnialliset käytöstapansa. Pojat oppivat jo vanhempiensa, erityisesti äidin kautta sen, että omista siskoistaan tulee huolehtia niin, ettei tämä tekemisillään vahingoita perheensä kunniaa. Kasvojen menetys on täällä tosia-asia, jota ei voi välttää kohtaamasta, jos yhtään osaa paikallista kieltä tai ymmärtää ottaa selvää kulttuurieroista.

Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa sen, miten täällä tyttöjen odotetaan  (myös yli 18-vuotiaana) tulevan koulupäivän jälkeen suoraan kotiin. Kotona odottavat sitten läksyjen lisäksi kotityöt. Tämä tietenkin sillä oletuksella, että perheellä on mahdollisuus lähettää lapsensa kouluun. Kotitöihin kuuluu yleensä se, että perheen lapset auttavat vanhempiaan elannon hankinnassa, mikäli perheen taloudellinen tilanne sellaista vaatii. Esimerkiksi, jos perhe myy vaikkapa jälkiruokia, lapset auttavat ikäänsä nähden sopivalla tavalla. Toisinaan kyllä aivan pienetkin lapset valjastetaan tekemään asioita, joita Suomessa saa usein tehdä vasta aikuisena, kuten käsittelemään rahaa.

Jos teini-ikäinen tyttö myöhästyy sovitusta kotiinpaluuajasta vaikka 15min. monet äidit lähtevät koululle tai sitten lähettävät poikansa katsomaan, mikä mahtaa olla myöhästymisen syynä. Ettei tyttö olisi vaikka jonkun vieraan pojan seurassa. Sen tarkempia asian suhteen ollaan, mitä lähempänä tyttö on naimaikäänsä. Koska naimisiinmenon hetkellä morsiamen pitäisi olla neitsyt, monet äidit suojelevat tyttäriään hyvin tarkasti ja vahtivat tämän tekemisiä.

Seurustelu ei ole sallittua, elleivät vanhemmat ole keskustelleet siitä ensin yhdessä ja antaneet ns. luvan nuorten tutustumiseen. Seurustelun ei tule myöskään kestää muutamia kuukausia pidempään. Siinä ajassa tulisi molempien jo olla selvillä sen suhteen, aiotaanko mennä naimisiin vai ei. Jos molemmat ovat naimisiinmenon kannalla, vanhemmat keskustelevat vielä uudelleen ja sopivat hääjärjestelyistä ja esimerkiksi sulhasen vanhempien tai sulhasen morsiamen perheelle maksettavan myötäjäisen määrästä.

Minun ja Panun Kambodzhassa järjestettyjen häitten suhteen nuo myötäjäiskeskustelut jäivät kyllä sekavaksi. Kysyin ennen häitä, pitääkö Panun suorittaa joku maksu perheellemme. Isä vastasi ei. Sitten siskoni soitti Kambodzhasta ja kysyi, minkä verran Panu aikoo antaa maksua?! Sitten varmistin asiaa vielä Mengiltä, joka vastasi jälleen, ettei Panun tarvitse mitään maksaa. Riittää, kun tulemme juhlistamaan häitä Kambodzhassa. Loppujen lopuksi äiti ja sisko olivat siinä luulossa, että Panuhan antaa myötäjäisenä jonkin summan ja veljeni sekä isäni sitä mieltä, ettei mitään maksua yms. pidä suorittaa, koska jo matkamme Kambodzhaan itsessään on ollut kallis. Yleensä toivotaan sulhaselta jonkinlaista korua tai koruja tulevalle vaimolleen (nämä jäävät yksin vaimon omaisuudeksi) ja jonkinlaista summaa morsiamen vanhemmille, jotka vastaavat hääkuluista. Isä ja Meng ajattelivat, ettei mitään myötäjäisiä voi vaatia, koska Panu on suomalainen ja myötäjäiset eivät ole suomalaiseen häätapaan kuuluva asia nykypäivänä.

Meillä olikin häitten jälkeen sitten aikamoinen väärinymmärryssotku. Panun vanhemmat, kun antoivat punaisen nauhan seremoniassa rahaa kirjekuoressa ja siinä vaiheessa olisi pitänyt toimittaa vain ns. kuvaava summa rahaa, jolla toivotaan nuorelle parille turvattua tulevaisuutta. Sitten varsinaisessa iltajuhlassa olisi annettu vasta ns. myötäjäiset! No, minä kun ymmärsin väärin, niin raha annettiin jo nauhaseremoniassa ja siitä syntyi pieni harmistus-huudahdus-melkein riitelykohtaus. Normaalisti iltajuhlissa vieraat antavat lähtiessään hääparille rahalahjan. Sillä summalla korvataan mm. ruokailukulut ja jäljelle jäävä summa jää hääparin yhteiselle tulevaisuudelle.

Meidän “häätilimme” jäi reilusti miinukselle, eli ne eivät kattaneet kaikkia kuluja. Tämä johtuu siitä, että koska Panu on länsimaalainen, on hän täkäläisen ajattelutavan mukaan rikas. Silloin nuorta paria ei tarvitse myöskään kovin paljon avustaa. Normaalisti ihmiset antavat häissä (Phnom Penhissä) 15-20 dollaria henkeä kohden. Meidän kohdalla se oli 10 dollarin luokkaa ja äiti oli jo kauhuissaan, mitenkä häät saadaan maksetuksi. Isä oli kuitenkin säästänyt sitä varten. Ei vain ollut kertonut äidille, että oli varautunut siihen, että todennäköisesti tulee käymään niin kuin kävi.

Toisin kuin minun ja Panun 11kk seurustelu ennen kihlautumista (johon ei kysytty lupaa vanhemmiltamme), siskoni ja hänen miehensä kihlautumispäätös tehtiin myös vanhempien luvalla. (Meidän isä ei tosin osallistunut koko prosessiin, hänelle vain tiedotettiin, että häät ovat tulossa). Kihlausaika oli siskollani pari kuukautta ja häät sitten sen jälkeen. Täällä ei ole tapana olla kihloissakaan kuin muutamia kuukausia. Äitini kertoi, että joissain tapauksissa, mies voi kihlautuessaan sopia, että naimisiin mennään vaikka vasta vuoden kuluttua kihlauksesta. Silloin sulhanen voi tehdä ns. yllätystestejä morsiamelleen eli lähettää tämän haluamanaan hetkenään verikokeisiin, jolla varmistetaan mm. ettei morsiamella ole hiv-tautia. Lisäksi myös neitsyys voidaan tarkistuttaa lääkärillä. Tästä johtuen (siskoni mukaan) jotkut jo neitsyytensä menettäneet, usein varakkaammista perheistä olevat tytöt käyvät leikkauksissa, jossa ns. korjataan neitsyys takaisin. Minusta asia on ajatuksenakin jo etovaa!

Siskoni olisi mielellään mennyt naimisiin vasta myöhemmin, jotta olisi saanut viettää häät säiden osalta parempaan aikaan. Äitini ei kuitenkaan suostunut siihen, koska hän pelkäsi (pelkää vieläkin), että siskoni maine menisi, jos kihlausaika olisi pitkä. Siitä, voisi syntyä huhuja, ja jo niiden perusteella sulhanen tai hänen perheensä saattaisi sitten peruuttaa häät. Täällä on yleinen tapa, ettei kihloissa olla pitkiä aikoja (eihän voi olla varmuutta sitten, etteikö nuoripari pysyisi nahoissaan ennen hääyötä!), joten minun ja Panun lähes 2 vuoden kihlausaika oli iso järkytys erityisesti siskoni miehelle! Äitini pystyi jotenkuten sen hyväksymään, vaikka sitten vaatikin, että häitä täytyy järjestää aikaisemmin myös Kambodzhassa. Äidillä oli ajatuksena se, että hän haluaa nähdä minun menevän naimisiin edes täällä, kun ei pääse Suomeen. (Silloin hän ei tiennyt, että pääsisi Suomen häihimme).

Siskoni ja hänen miehensä häät olivat meidän häitä perinteisemmät kaikkine munkkien pitämine seremonioineen ja mikä parasta (ainakin siskoni ja äidin mukaan) hääpari jäi hääjuhlasta plussalle! He saivat sen rahaa niin paljon, että pystyivät sillä summalla hankkimaan myyntipaikan, jonne saatiin kunnollinen lasinen vitriinitiski. Näin siskoni pääsi miehensä kanssa hyvin kiinni leivänsyrjästä naimisiinmenon jälkeen. Anoppilaan jäänyt mieskin saattoi olla tyytyväinen, että pystyi olemaan kunniallinen vävy eli hankkimaan elantoa uudelle perheelleen. Harmillista vain, ettei kännykkäkauppa käy nykyään enää niin hyvin, kuin ennen. Joten siskoni miehineen on ollut helisemässä, kun äiti kyselee, miten bisnes sujuu. Äidin on näet pitänyt lainata nuorelle parille säästöjään, jotta nämä pystyvät maksamaan hankkimansa tavarat myyntipaikoista tavarantoimittajille sekä vuokraa.

Vaikka nainen olisikin naimisissa, on hän asuessaan edelleen kotona vanhempiensa lapsi ja siten heitä on kuunneltava. Myös miehen tulee kunnioittaa anoppiaan ja siten myös tehtävä, kuten anoppi toivoo. Täällä anoppia kutsutaan äidiksi ja appea isäksi, aivan kuin he olisivat omia vanhempiasi. Siskoni joutuu edelleen miettimään tekemisiään niin, ettei aiheuta niillä kunnian menetystä suvulleen. Siskoni menee edelleen töistä tultuaan suoraan kotiin, muuten äidillä on heti tuntosarvet pystyssä ja kysymyksiä valmiina.

Siskoni ei voi matkustaa mopon kyydissä (en tarkoita Tuktukia tai ns. mopotaksikuskeja) kenenkään miespuolisen (vaikka olisikin ystävä) kanssa, jollei tämä ole hänelle jollain tapaa sukua. Hiengin yksi hyvä ystävä, joka on vieraillut minun ollessani joka päivä meillä ihan vain tervehtimässä on myös suvun ulkopuolinen, joten hänenkään kyytiin Hiengillä ei ole asiaa, vaikka he ovat tunteneet toisensa jo vuosia! Täällä nimittäin naapurusto vahtii haukkana toistensa tekemisiä ja on valmiina kertomaan niistä äidilleni, joka matriarkkana on vastuussa perheensä kunniasta!

En edes tiennyt, että täällä ollaan tämän asian tiimoilta niin tarkkoja. Toki se voi olla kiinni naapurustostakin. Siskoni kertoi, että moni täällä vahtaa hänen tekemisiään ihan senkin takia, että voivat ilkkua sitten äidillemme, jos jotain ilkuttavaa löytyy. Kerran yksi naapuri juoksi jo huutelemaan äidillemme, että oli nähnyt siskoni menevän jonkun vieraan miehen kyydissä. Sitten äiti soitti äkäisenä siskolleni ja kyseli, missä tämä oli. Töissä -  asia varmistettiin vielä siskon miehen kautta ja kun häneltä tuli vahvistus, että vaimo on ollut koko päivän töissä hänen kanssaan, äiti uskalsi olla syyttämättä siskoani. Sitten piti mennä selostamaan naapurille, että on joku erehdys sattunut, koska sisko on tosiaan ollut töissä koko päivän.

Siskoni ei uskaltanut edes vitsailla Panun veljen kanssa, kun hän oli käymässä täällä. Koska äiti oli sanonut siihen, että älä nyt luule olevasi eurooppalainen. Eli siskoni ei saa myöskään edes tehdä tällaista, ettei se herätä paheksuntaa naapurustossa. Minun touhujani katsotaan olevan ihan ok – koska minä olen ulkomaalainen!

Siskoa kohtaan tulee kyllä sääli. Itse voin istua päivällä kahvilassa yksin ja hänen on turha haaveilla sellaisesta, koska naimattomien tai naimisissa olevien naisten ei ole soveliasta istua yksin kahviloissa. Tosin olen nähnyt kyllä nyt vieraillessani kahviloissa yksinään koneen kanssa olevia naisia. He ovat kyllä pääosin olleet Töiden jälkeen pitäisi sitten kipittää suoraan kotiin. Joskus siskoni sanoo kyllä menneensä miehensä kanssa salaa hampurilaiselle, koska äitini ei hyväksy “tuhlaamista”. Hampurilaisateria maksaa täällä kahdelta hengeltä noin 5 dollaria ja se on katukeittiössä yhtä kuin 5 hengen ateriat. Siinä mielessä kyllä ymmärrän äidin ajatuksen tuhlaamisesta, mutta täytyyhän elämässä sallia pieniä iloja edes joskus!

Täällä oloni aikana on siskoni sentään vähän voinut vapautua tietyistä häneen naisena kohdistuvista rooliodotuksista. Monissa kohdin hänen ns. erilaista käyttäytymistä voidaan ymmärtää sillä verukkeella, että minä olen täällä vierailulla ja minun vuoksi voidaan sallia, että sisko käyttäytyy eri tavoin kuin normaalisti.

Äitini on täällä kauhulla miettinyt, mitenkä Panu suhtautui siihen, että lähdin tänne ja jätin hänet kuukaudeksi ilman ruuanlaittajaa! (Aivan kuin minä nyt olisin aina se, joka ruokaa laittaa tai Panu ei olisi aikuinen, joka voisi tehdä ruokansa itse…!) Olen saanut neuvoja, että minun tulee sitten palattuani olla kunnollinen vaimo eli tehdä mm. ne kotityöt! Meng ja isä sanoivat heti äidille, että on syytä unohtaa sellaiset puheet. Ei Suomessa elätä enää sellaista aikaa kuin ehkä Kambodzhassa vielä eletään. Äiti ihmetteli vaan, mitenkä täällä avioliitot kestävät, jos naiset eivät tee kotitöitä! Sanoin, että ainakin appivanhempani ovat olleet naimisissa 35 vuotta ja kotityöt on heillä ainakin jaettu ja ruokaakin laittaa pääasiassa appeni ja anoppini on taas parempi tietotekniikan saralla! Kyllä siinä on ollut ihmisillä täällä ihmeteltävää! Siis, että mies laittaa mielellään ruokaa?!

Minä en mene täällä enää siihen muottiin, jota ehkä voidaan ääneti toivoa. Vihasin jo lapsena ajatusta, että pojat ovat tyttöjä tärkeämpiä ja parempia. Olen korostanut kyllä kovasti, miten meillä kotona asiat tehdään sen mukaan, kummalla on siihen juuri sillä hetkellä aikaa. Me emme jaottele asioita miesten ja naisten töihin. Niin ja tytöt voivat olla yhtä hyviä tai jopa parempia kuin pojat! Sukupuolella ei saa  eikä pidä olla merkitystä. Ainakin veljeni pitää ajatusta hyvänä, eri asia on, miten pitkä aika vielä tarvitaan, ennen kuin Kambodzhassa todella naiset ja miehet ovat tasavertaisia jo kotioloista lähtien! Ainakin siemen on nyt laitettu sitä varten itämään .

Rikkaat vs. köyhät – mikä kuilu!

Välillä istuessani mopon (kevytmoottoripyörän) kyydissä ja katselen ohi vilahtavia maisemia, mietin, millainen mahtoi olla Phnom Penh 1960-luvulla, jolloin kaupunkia kutsuttiin jopa nimellä Aasian Pariisi! Minä tahdoin aina lapsena päästä Pariisiin, no nyt olen kokenut sen aasialaisen version (ainakin melkein) muutaman kerran jo!

Täällä törmää jatkuvasti erilaisiin seikkoihin, joita tavallaan Suomessa tulee ajateltua itsestään selvinä asioina esim. puhdas vesi kraanasta! Omalla kohdallani en pidä kaikkea itsestään selvyyksinä, kun olen joutunut joskus elämään sen tosiasian kanssa, ettei puhdas vesi ole ollut saatavilla noin vaan. (mm. Thaimaan pakolaisleirillä ei vettä saanut noin vaan hanasta kääntämällä). Isä ja minä juomme täällä pullotettua vettä, mutta muut  keitettyä vesijohtovettä. Äiti ei anna ottaa (enkä minä ottaisikaan) riskiä, että juotuani tavallista kraanasta tullutta johtovettä (vaikkakin keitettyä) saisin vatsataudin!  Jäitten kanssa pitää olla ajoittain myös varovainen. Useimmat isommat ravintolaketjut, käyttävät pullotettua vettä jääpaloissaankin, mutta pienissä ulkoravintoloissa yms. ei voi asiasta olla ihan varma, joten en ole uskaltanut käyttää jäitä kovin usein.

Juon täällä Lyoon-merkin pullotettua vettä, koska sukulaisten mukaan se on Hi-Tech ja Euro-Tech-merkkien ohella varmasti hyvin valmistettu aina pullotukseen asti. Muihin merkkeihin ei voi kuulemma luottaa, ainakaan jos on ulkomaalainen ja tottunut toisenlaiseen bakteerikantaan. Ajoittain, kun jotkut jopa pullottavat tavallista vettä pulloihin ja muovittavat niitä ikään kuin ne olisivat oikeasti tehtaassa pullotettuja. Ei se yleensä mitään ongelmia tavallisille kambodzhalaisille aiheutakaan. Tällä reissulla koin alussa muutama epämukavan päivän vatsani kanssa. Yksi kerta johtui varmasti siitä, että epähuomiossani huuhtaisin hammasharjaani kraanavedellä ja harjasin sillä suuni. Sen jälkeen olen käyttänyt vain pullotettua vettä ja ongelmia ei ole vatsan kanssa ollut – onneksi!

Äiti kyllä ihmetteli, miten minun vatsani on niin herkkä, kun taas veljeni syö ja juo Kambodzhassa, miten huvittaa ilman, että hänelle tulee vatsan kanssa mitään ongelmia. Olisikohan syynä vaikka veljen tapa aloittaa ja lopettaa päivä kunnon ryyppyyn? Minä en pysty juomaan sellaista kirkasta nestettä kuin tilkkasen, ja sekin kilahtaa aika äkkiä päähän. Äiti tuskin tykkäisi katsoa, minun hihittelyäni pidemmän päälle, joka aamu ja ilta?

Miten muuten tämä maa on tässä melkein kuukauden aikana avautunut minulle? Olen huomannut, miten ihmisten välinen tuloero on vain kasvanut entisestään siitä, mitä se vielä 1990-luvun puolessa välissä oli.  Ihmiset määritellään täällä helposti varallisuuden mukaan. Vaikka varsinaista luokkajakoa ei olekaan, eikä sitä suoraan näe esim. otsaan painetun merkin muodossa, on se silti aistittavissa. Ainakin itse olen huomannut sen.

Minuun suhtaudutaan yleisesti hyvin ystävällisesti ja välillä tuntuu, että minut kuvitellaan jonkin sortin ylhäiseksi. Yksi syy siihen on ihoni vaaleus. (Miten ne suomalaiset näkevät minut niin usein neekerinä?!) Täällä ihon vaaleus on yhtä kuin se, ettei kyseisen ihmisen tarvitse tehdä töitä ulkona ja se taas on yhtä kuin, että ihminen on varakas! Minua pidetään usein myös ulkomaalaisena. Olen kuullut olevani ranskalainen (jestas, minkä näköinen ranskalainen oikein on, jos minäkin menen siihen muottiin?!), japanilainen tai korealainen (no juu, silmäni ovat melkein yhtä vinot kuin heillä). Yksi uskalsi jopa kysyä, voisinko olla kotoisin Venäjältä, jostain läheltä Mongoliaa? Hahahha Olen saanut kyllä niin monet naurut täällä ja ihmiset ovat olleet ihan hämmentyneen hämmästyneitä, kun en vastaa heidän “Hello Madame”-tyylisiin englannin tervehdyksiin samalla kielellä vaan sanon aina Suosdei ja tilaan ruokaakin khmerin kielellä. Joskus on hauska kuunnella, miten minusta puhutaan ummet ja lammet, eikä kellään ole välähtänyt mieleen, että voisin ymmärtää kyseistä kieltä! Minun kielitaidon syyksi on arveltu kambodzhalaista miestä (öhöm, ei kiitos mielellään ikinä!) tai opiskelua täällä. Sitten, kun ihmisille selviää, että molemmat vanhempani ovat täkäläisiä ja minä olen jopa syntynyt täällä, he ihmettelevät, miten minulla on voinut säilyä kielitaito niin pitkään, Monet ovat kertoneet, että useimmat ulkomaille lähteneiden vanhempien pienet lapset ovat unohtaneet tyystin äidinkielensä ja osaavat vain sitä kieltä, jonka maahan he ovat muuttaneet. Esim. eräs naapurimme tyttären lapset puhuvat nykyään vain ranskaa, vaikka lapset olivat Ranskaan muuttaessaan jo kouluikäisiä.

Kielitaitoani on ihmetelty (vaikka itse olen ajatellut, etten ole erityisen hyvä kielissä, tosin englantini on kehittynyt hurjasti siitä, mitä lukiossa osasin) ja sitten olen päässytkin kehumaan suomalaista kielenopetusta. Meillä kun täytyy tosiaan opiskella vieraita kieliä. Täällä se on kiinni siitä, onko varaa opiskella vieraita kieliä. Jotain pientä yleistä opetusta annetaan toki, mutta jos tahtoo opiskella pienestä asti vieraita kieliä, on mentävä yksityisiin kouluihin, jotka ovat kalliita

Koska varallisuuden annetaan määrittää niin paljon ihmisiä, näkyvät yhteiskunnan epäkohdat monissa asioissa ja aika selkeästi myös. Esimerkiksi asunnon vuokraamisen yhteydessä, vuokranantaja voi tehdä vaikka viiden vuoden määräaikaisen sopimuksen, mutta hän voi ajaa vuokralaisen pois helposti kuukauden varoitusajalla. Eikä minkäänlaisia korvauksia tarvitse suorittaa. Täällä ei tunneta sellaista, kuin 3kk irtisanomisaika, jos vuokra-aika on kestänyt alle vuoden ja 6kk, jos vuokra-aika on kestänyt vähintään vuoden. Tätä nykyä asuntojen hinnat ovat karkaamassa pilviin ja siten tavallisten kambodzhalaisten ulottuvilta. Monet rikkaat ovat ostaneet asuntoja halvalla ja sitten kaupittelevat niitä paljon kalliimmalla hinnalla tai vuokraavat niitä törkeillä summilla. Ihmisten palkat menevät siten suurimmaksi osaksi päivittäisiin menoihin ja säästöön ei jää juuri mitään. Siksi se “suomalaiselle muutama sentti” tingitään täällä. Seteleistä pidetään kiinni viimeiseen asti.

Yksi kauhein esimerkki minusta rikkaitten rikastumisesta on maan pääministeri Hun Sen ja hänen asuntonsa Phnom Penhissä. Se on nimittäin lähes yhden korttelin pituinen ja vieressä sijaitsevat Brunein ja Pohjois-Korean suurlähetystö kalpenevat sen rinnalla. Australian suurlähetystö noin 500m päässä näyttää olevan puolet tämän herran asunnosta. Nyt kun uusi vuosi lähestyy, talon ympäristö on verhoiltu kirkkaisiin valolyhtyihin ja ne ovat komeammat kuin muualla ympäristössä. Melkein hienommat kuin Itsenäisyysmonumentti-patsaalla! Hun Sen on kyllä rikastunut hyvin paljon ja myös osannut jakaa virkoja yms. omille perheenjäsenilleen. Hänen vaimonsa on mm. Kambodzhalaisen Punaisen Ristin näkyvimmin esillä oleva “virkamies”. He molemmat edustavat usein myös yhdessä mm. erilaisten kohteiden avajaisissa ja leikkaavat vuorollaan punaisen nauhan. Enpä muista, milloin meillä pääministerin puolisolla olisi ollut sen kummempaa “virkaa”, toisin kuin täällä.

Sukulaiseni kertoivat, että yleisesti täällä pelätään puhua mitään negatiivista pääministeristä tai kenestäkään, jolla on rahaa ja valtaa. Yleensä kun rikkaat tekevät pahaa köyhille. Samoin on kuulemma niin, että jos rikastuminen tapahtuu nopeasti on yleensä kyseessä jonkinlainen korruptio. Mielenkiintoista oli katsoa tv-uutisia, jotka kertoivat pääministerin perustaneen korruptiovastaisen toimikunnan/yksikön, jonka tehtävänä on kitkeä maasta korruptio, tai ainakin vähentää sitä. Jos ihmiselle tulee yllättäen omistukseen maata yms. niin hänen on tehtävä selvitys siitä, mistä rahat maahan ovat tulleet. Hun Sen myös sääti lain, jonka mukana ulkomaalainen ei saa ostaa alimman kerroksen asuntoa. Näin mm. estetään niidenkin kambodzhalaisten asuntohankinnat, jotka ovat muuttaneet parempaa elämää havitellessaan ulkomaille. Useimmat, kun ottavat sitten myös sen maan kansalaisuuden, jotta matkustelu jatkossa helpottuisi, eikä tarvittaisi viisumijärjestelyjä eikä muutenkaan kyseltäisi niin paljon toiseen maahan pyrkimisestä.

Esim. minun Suomen passini on herättänyt täällä kovasti ihailua ja ihmetystäkin, miten olen onnistunut saamaan sen. Suomalaisten kun on useimmiten helppo matkustella eri maihin, eikä heiltä vaadita esim. Thaimaahan mitään viisumia, jos matka-aika jää alle 15 vuorokauteen. Kambodzhalaiset saavat olla maassa 7 vuorokautta. Monilla kambodzhalaisella on haaveena päästä johonkin rikkaampaan valtioon ansaitsemaan parempaa palkkaa, jonka turvin tulla sitten takaisin Kambodzhaan, jossa voisi sitten yrittää, kun on jotain, millä sitä tehdä. Täällähän ei tunneta mitään startti-rahoja yrityksen perustamisessa jne. Jos yritys kaatuu, kaadut sen mukana, eikä mikään taho anna sinulle sitten toimeentuloa. Jokainen on oman onnensa seppä.

Elämä ei siis todellakaan ole kovin helppoa. Sydäntäni särkee nähdä niin paljon erittäin huonoissa oloissa olevia ihmisiä! Äitini sanoi, että en voisi asua täällä, kun sekoisin liiaksi siitä, että tahtoisin auttaa kaikkia vastaantulevia ja itken jo pelkästään yhdestä surkeassa tilanteessa olevan perheen näkemisestä. Olen saanut kyllä tehdä täällä töitä, etten antaisi jokaiselle, joka pyytää muutaman satasen paikallista valuuttaa. Sitten sitä tuntee siinä tilanteessa kauheaa syyllisyyttä siitä, että itselläni on niin paljon paremmat oltavat ja vaikka tiedän ettei oma elämänikään ole ollut helppoa, niin silti en voi lakata ajattelemasta, että  voisin tehdä enemmän näiden kurjissa tilanteissa olevien auttamiseksi.

Erityisesti lasten ja naisten kouluttaminen on minusta se ykkösasia, jolla saataisiin maahan enemmän järkevää talouden ajattelua. Ei mitenkään pahalla miehiä kohtaan, mutta on tutkittu juttu, että naiset siirtävät hanakammin oppimaansa lapsille ja pyrkivät siihen, että lapset pääsivät koulutuksen kautta parempaan elämään kiinni. Ettei tulisi katkeamaton kierre, jossa lapsia syntyy paljon, jotta edes joku jäisi sitten eloon ja huolehtisi ikääntyneistä vanhemmistaan, kuten täällä vielä näkyy paikoitellen olevan, koska köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on niin valtava!

Asioilla on kaksi puolta

Nykyisin Phnom Penhissä näkee enemmän länsimaalaisia kuin vielä ensimmäisen Kambodzhan matkani aikana 1990-luvulla. Niin kutsuttu turistialue on tätä nykyä lähellä Mekong-jokea. Siellä on paljon erilaisia kahviloita ja ravintoloita, joissa jo kadulta katsoen voi nähdä, ettei paikallisia juuri ole, paitsi työskentelemässä. Toinen paikka, jossa tapaa paljon valkoihoisia on supermarketti. Niissä on mukava tehdä ostoksia, kun paikka on ilmastoitu ja sieltä saa niitä peruselintarvikkeita, joita ei yleensä toreilta saa. Esimerkiksi maito, jogurtti, juustot ja erilaiset länsimaalaisten ruokien tykötarpeet. Lucky Supermarket on tällä hetkellä Phnom Penhin suosituin päivittäistavarakauppaketju, jossa kylläkin käyvät vain varakkaammat kambodzhalaiset ja ulkomaalaiset. Sieltä olen ostanut tämän reissun aikana pastatarvikkeet, kun perheeni halusi, että kokkaisin heille spagettia jauhelihakastikkeella.  Hinnat ovat yleisesti aika edullisia, vain ns. eurooppalaiset erikoistuotteet kuten ranskalaiset juustot ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita.

Jos miettii vielä pidemmälle, ostosten tekeminen yleensäkin supermarketissa on kalliimpaa kuin tehdä se “tavallisten” paikallisten tyylillä – ostaa päivittäiset ruokatarpeet toreilta. Hinnat niissä ovat edullisia ja niistä voi vielä tinkiäkin. Suurin muutos, mitä täällä on viimeaikoina koettu, on tapa laskuttaa tuotteista painon eikä määrän mukaan. Monet ovat kokeneet uuden laskutavan ikäväksi, koska hinnat ovat sitä myöden kasvaneet. Itse inhoan eniten maan kaupankäyntitavoissa sitä jatkuvaa tinkimistä, jota pitäisi jaksaa harrastaa. Ymmärrän toki paikallisten tarpeen tehdä se. Itseäni vain kyllästyttää tinkiä 1 tai 2 sentistä, mikä hyöty on euroissa laskettuna   Onneksi tinkimisen hoitaa yleensä joku mukana oleva sukulainen. Eniten kuitenkin viihdyn silloin, kun seurassani on Keng tai sitten olen yksin päässyt kahvilaan. Keng lopettaa tinkimisen nopeammin ja joskus kun sanon, hän ei tingi yhtään, koska minusta olisi kiva joskus antaa enemmän yritteliäälle ihmiselle, kun kerran voin sen tehdä. En toki minä mikään rikas ole, mutta minun kuukausittaisella (suomalaisittain köyhyysrajan alapuolella!) täällä pärjää paremmin kuin moni muu. Keng on onneksi ymmärtänyt tapani ja haluni antaa hiukan enemmän paikallisille, koska voin sen tehdä. Isä ei ole myöskään välittänyt järin tavastani tinkiä “hölmösti”, mutta äidin edessä en edes ala tinkimään. Hän ja sisko saavat yleensä tarpeeksi riittävän hälyn ja joskus vihaisen myyjän lähtiessään, että en jaksa laittaa omaa lusikkaani siihen soppaan. Tässä on muuten yksi yhteinen piirre minussa ja Panussa – kumpikin meistä inhoaa tinkimistä ja välttelee parhaansa mukaan shoppailua (etenkin äitini ja siskoni seurassa)!

Huomaan monissa asioissa ajattelevani suomalaisten tai ainakin länsimaalaisten tavoin. Ihmettelin täällä mm. kaupunkinäkymän kieroutta, kun vieriviereen rakennettujen rakennusten julkisivut poikkeavat niin hurjasti toisistaan. Aivan kuin kaupungilla ei olisi minkäänlaista kunnollista kaavasuunnittelua. Esimerkiksi perheeni asuntoa vastapäätä löytyy viisikerroksinen talo, jonka kolmen ylimmän kerroksen julkisivuista sojottaa epätasaisessa rivissä rautaisia putkia ainakin parinkymmenen sentin verran sivuille. Julkisivun viimeistely on siis jätetty täysin tekemättä! Eikä ole olemassa säädöstä, joka velvoittaisi, että rakennusten julkisivun tulisi olla loppuun asti tehty. Monissa paikoissa näkee samanlaisia tapauksia. Syynä on usein se, että rakennuksen vieressä on tällä hetkellä matalampia taloja, joissa on vielä rakennusoikeutta jäljellä. Kun niihin joskus rakennetaan yhtä monta kerrosta kuin vieressä olevaan, tehdään julkisivun viimeistely vasta sitten.

Toki jotkut talorakennuttajat antavat tehdä julkisivunkin siistiksi, mutta monet säästävät siinä ja jättävät viimeistelyvaiheen puolitiehen. Tuskinpa tällainen menettely sallittaisiin Suomessa. Välillä täällä näkee aivan karmeita väri- ja materiaaliyhdistelmiä, kun jossakin kohdin on purkutuomiovaiheessa oleva hökkeli ja sen vieressä hienon komia viimeisen päälle koristeltu rakennus. Täällä voi nähdä ihmisten varallisuuden kahtiajaon paljon selkeämmin kuin Suomessa.

<== Talo rakenteilla. (Mitä seurasin rakennuspuuhia, ei puhettakaan suojavarusteista…)

<== Yksi kerroksinen talo, jossa vielä rakennusoikeutta jäljellä, mutta sitä ei ole käytetty. (Kaikki eivät myöskään osta oikeutta rakentaa monta kerrosta, vaan se on edelleen myytävänä sille, jonka sen haluaa.)

<== Hyvä esimerkki, miten epätasaisia kerroskorkeuksia pääsee syntymään, kun asuinalueiden rakennuksia ei kaavoiteta sen kummemmin.

<== Tämä asuinalue on kovaa vauhtia rakenteilla. Siellä täällä (kuten vasemmalla) on kuitenkin jo asuttuja taloja.

<== Keskeltä kaupunkia voi sitten törmätä tällaiseen laudoista rakennettuun taloon, jonka vieressä kohoaa hienompi kerrostalo.

Keng kertoi, ettei täällä kaupungeilla tai valtiolla ole tapana tehdä peruskorjauksia kuin korkeintaan joihinkin “julkisiin tiloihin” ja teihin. Edes määräyksiä asuinkortteleiden kunnossapitämiseksi ei ole.  Suurin osa Phnom Penhin asuintaloista ovat omistusasuntoja, joten julkisivun ja talon sisältämän huoneiston  kunnossapito on  yksin huoneiston omistajan tahdosta ja varallisuudesta kiinni. Ei ihan kuten Suomessa, jossa määräyksillä valvotaan myös sitä, että ihmiset elävät turvallisesti rakennetuissa taloissa.

Täällä kerrostaloja voidaan rakentaa niin, että jos ostat maan, jossa rakennusoikeutta on vaikkapa 3 kerroksen verran, voit ensi alkuun rakentaa vaikka vain 2 kerrosta ja säästää rahaa myöhemmin rakennettavaa 3. kerrosta varten. Eikä mikään laki velvoita sinua rakentamaan oikeuttavat kerrosmäärät, jos et halua.   Tämä luo valitettavasti aika rumat julkisivut, kun talot on rakennettu epätasaisesti ja sikin sokin miten sattuu. Rakennus  saatetaan myös jättää kesken, jos raha ei riitä tai ei haluta vielä kuluttaa kyseiseen rakennukseen liikaa rahaa. Esimerkiksi, jos kyseiseen rakennukseen ei ole vielä tiedossa ketään vuokralaista tai elinkeinon harjoittaminen ei siinä vielä kannata, säästetään rahaa ja rakennus voi seisoa keskeneräisenä useamman vuodenkin ilman, että siitä tulee mitään sanktiota. Kuvitelkaa, jos Helsingin keskustassa olisi Stockmannin paikalla keskeneräinen rakennus 5 vuotta ja se näyttää siltä, kuin se voisi romahtaa minä hetkenä hyvänsä. Ei varmaan kovin kaunis näky, joka hivelisi silmiä, kun kävelisi siitä ohi?!

Tällä hetkellä on iso kerrostalo rakenteilla St. Preah Sihanouk Boulevard-kadulle (perheemme oma talo sijaitsee tällä kadulla) noin 500m päässä perheemme talosta ja sen rakennuttaminen aloitettiin jo ennen minun ja Panun ensimmäistä Kambodzhan matkaa vuonna 2009. Rakennuttajia paikassa on ollut useampia ja lopullisesti 42 kerrosta käsittävän rakennuksen  pitäisi olla valmis tämän vuoden syyskuussa. Vaan epäilenpä, onnistuuko! Tälläkin hetkellä rakennustyöt on jätetty jälleen kesken. Kun viime tammikuussa tulimme Panun kanssa viikon visiitille, oli kerroksia saatu 12 lisää edelliseen vierailuumme verrattuna, mutta se odotti silloin taas uutta rakennuttajaa. Nyt kerroksia taitaa olla noin kolmisenkymmentä valmiina ja siitäkin vain sisäosan paalutukset. Eli vielä puuttuu ulkokuori ja kaikenlaiset muut iv- ja sähkötyöt. Tulee mieleen Espoon Leppävaarassa pari vuotta sitten rakenteilla olleen Kultalammen kohtalo. (Tosin siinä oli kesken paljon vähemmän kuin tässä kohteessa). Sen rakennuttanut yhtiö, kun joutui konkurssiin ja jo myytyjen asuntojen omistajien kohtalosta keskusteltiin lehdissä saakka.

<== Keskeneräinen rakennus lähellä sukulaisteni kotia.

Ei ole olemassa myöskään lainsäädäntöä, joka asettaisi asuntoihin vähimmäisvaatimukset. Esimerkiksi perheemme vuokrattu kulmahuoneisto oli vielä vuonna 1995 ilman kunnollista kylpyhuonetta. Hoidin silloin peseytymisen pukeutuen kramaan ja sitten kauhoin isoihin ruukkuihin kerätyn veden päälleni ja peseydyin, joten kuka tahansa ohitseni kulkenut saattoi nähdä peseytymiseni. (Mikä tuskin 9-vuotiaana olisi kauheasti haitannut, vaikka en minä mielelläni yleisestä suihkussa olemisesta pitänytkään. Eipä tarvinnut sentään alasti juosta hankeen, kuten joskus Suomessa tehtiin talvileirillä ja ensimmäisellä kerralla tuijotin vain kauhistuneena näkymää!) Silloin oli hauskaa, kun monsuunisateet tulivat välillä tosi rajuina ja silloin me lapset juoksimme ulos suihkuun, kerrankin sai peseytyä ilman veden kauhomista! Vuoden 1995 vierailumme aikana tehtiin sitten perusteellinen remontti, jolla saatiin parempi kylpyhuone, jossa saattoi peseytyä omassa rauhassa. Vessa-aukko lattiallakin parannettiin ja mikä parasta; kylppäriin tuli valoa! Ennen siellä piti käydä kynttilän kanssa tai sitten pimeys seuranaan. Minusta se oli silloin sangen pelottavaa, kun vielä mielikuvituksellani monet äänet saattoivat lähteä vaikka minkälaisista olioista…!

Ajan myötä talo vuokrattiin nuudeliravintolan pitäjälle, ja koska ruokaa tehtiin paljon hiilillä, mustuivat paikat aikamoisiksi. Minun ja Panun kambodzhalaisten häitten jälkeen tullut uusi vuokralainen päätti sitten teetättää huoneistoon vielä isomman remontin meidän perheemme teettämän pintaremontin lisäksi. Nyt julkisivu on saanut kunnon kasvojenkohotuksen ja hienot valolla toimivat nimikyltit sekä talon sivustalle kukkalaatikot. Korttelin kulmana se näyttää oikein hyvältä päätieltä katsottaessa. Toisin kuin Suomessa yleensä, täällä 1. kerros on yleensä se kallein kohde rakennuksessa – puhtaasti elinkeinonharjoittamisen mahdollistavasta seikasta. Jokainen haluaisi omistaa juuri sen kerroksen ja jos vielä onnistuu saamaan kulmahuoneiston  –  entistä parempi juttu!

Asuinrakennusten sisätilojen kuntotarkastukset saisivat suomalaiset varmaan hyppimään kirjaimellisesti seinille! Itse olen täällä asuessani saanut välillä aikamoisia kylmiä väreitä, kun makuuhuoneen sängyllä istuessani viipottaa yhtäkkiä jalkojen juurella torakka tai pari…. Että inhoan niitä! Sain niistä kerta kaikkiaan tarpeekseni –95 vuoden reissulla. Silloin niitä viipotti runsaasti ja oli sangen inhaa herätä joskus yölläkin siihen, että joku kavereista käveli mahani päältä tai naaman yli! YÖKS! Nyt niitä ei enää onneksi ole niin paljon, vaikka niitä näkyykin päivittäin. Joskus iltaisin, kun Yuri ja Laska saavat ruokansa, niitä vipottaa heidän ruokakulhoissa ja en voi sille mitään, että tekee ihan ällöä, kun Rong vain näpäyttää sormellaan niitä pois kupeista.

Talon alakerran kylppäri, joka on juuri ja juuri sen kokoinen, että siihen mahtuu vessanpönttö ja seisomaan suihkussa olisi hyvä kohde telkkarin tosi-tv-sarjoille, joissa siivousasiantuntijat pistävät siivottomia kohteita siistiksi, jahka ovat ensin kertoneet, mitä kohteessa on vikana. Huoneessa voisi vallan hyvin pitää biologian oppitunnin ötökän elämästä! Olen tavannut kylppärissä mm. liskoja, hyttysiä, muutamia matosia, pari koppakuoriaista ja joitain muita ökkömönkiäisiä. Voitte kai kuvitella, miten olen täällä ikävöinyt kunnollista ja puhdasta suihkutilaa! Kunnon vaahtokylpy se vasta luksusta olisi! (Harmi vaan, että Panun veljen asunnostakin poistettiin putkiremontin yhteydessä amme, meni sitten se viimeinen oljenkorsi!) Lämmintä vettä on tässä talossa myös aivan turha kuvitella saavansa. Nyt ymmärrän vallan hyvin, ettei äitini missään nimessä suostunut antamaan meidän asua täällä Panun kanssa. Tiesi, ettei Panu kestäisi pelkkiä kylmiä suihkuja! Panu on sen sortin ihminen, että jos joku voi ns. jäätyä aamulla pystyyn kuumassa suihkussa, niin siinä on meillä voittaja! Joskus ihan naurattaa, että joku voi niin unohtua sinne suihkun alle!  Täällä minun ei tulisi mieleenikään käydä kuumassa suihkussa. Johan lämpötilakin on yleensä luokkaa 32-35, joten kuka kaipaa kuumaa suihkua?! (Paitsi Panu…)

Vaikka perheeni asuukin täällä vuokralla, ei vuokraisännällä ole mitään velvollisuutta suorittaa kunnollista kylppäriremonttia, vaan asukkaan saavat asunnot asuttavikseen siinä kunnossa kun ne ovat. Toki aina voi kieltäytyä vuokraamasta asuntoa, jos se ei miellytä. Vaan eipä täällä kovin paljon välitetä “muutamasta” pienestä viasta. Itse kyllä vähän kauhulla olen katsellut mm. talon kattoja ja todennut pelkällä maalaisjärjellä, että hometta esiintyy. Siksipä kerroinkin, että sukulaisten (kuten siskoni ja äitini) “selittämätön” huonovointisuuden syynä voi hyvin olla talon asbestiset ongelmat. Vaikeaa kyllä on asialle mitään tehdä, jos talon omistaja ei ota asiaa hoidettavakseen ja täällä ei ihmisillä ole kovin paljon tuntemusta asuintalojen “pikkuvikojen” vaikutuksista terveyteen.  Eikä vuokralainen yleensä ala mitään suuria asioita vaatimaan, koska täällä vuokraaja on paljon heikommassa asemassa kuin vuokranantaja. Sitä paitsi remontit yms. asuntoa parantavat korjaukset tuottavat vuokramäärän korottamista, jota harva vuokralainen kaipaa.

<== Sukulaisteni talon alakerran tämä hetkinen kylpyhuone. En välitä edes tutkia liiaksi, mitä kaikkea sieltä löytyy. Otan sellaisen erittäin pikapikasuihkut!

<== En edes halua tietää, mitä kaikkea tästä väliköstä löytyy (portaat tämän yli vievät yläkertaan, jossa Keng, Meng ja nyt myös vanhempani pääasiassa nukkuvat)… Ainakin olen tavannut herra Rottasen useamman kuin kerran käppäilemästä tuon ns. muurin päältä ja sitä vastapäätä oleva ruudullisen ikkunan takana on minun täällä olon ajan asemapaikkani.

<== Roskat viskotaan sitten paljain käsin ja usein ei ole myöskään tuota koria, mitä tässä kuvassa näkyy, vaan asukkaat keräävät omat jätteensä kukin omalla tyylillään talonsa nurkille, josta ne pitää jäteauton tullessa käydä usein myös itse heivaamassa autoon! (Ainakin Rong on tehnyt aina niin, että käy heittämässä pussit itse!).

Myös perusterveydenhoidon kohdalla on täällä aikamoisia käsityksiä, joista osaa olen joutunut korjaamaan -  tai olen kertonut oman näkemykseni, joka sitten perustuu suomalaiseen tapaan hoitaa asiaa. Yksi on ollut mm. deodorantin käyttö. Sitä on pelätty mm. siksi, että jos vaikka käytön takia kainalon iho värjäytyy tummaksi. Täällähän pyritään suurimmissa määrin saamaan iho vaaleaksi! Selitin, että kyllä deodoranttia voi käyttää, jos se vain sopii omalle iholleen eikä siis aiheuta allergiaa ja useimmat deodorantit ovat nykyään alkoholittomia. Eivät siten kuivata ihoa ja niiden pääasiallinen tarkoitus on siis hien hajun poistaminen. Antiperspirantti taas estää hikoilua. Vitsit, olisiko pitänyt ryhtyä tuoteneuvojaksi?

Terveyteen liittyen mm. e-pillerit ovat täällä yksi kauhistuksen kohde, sillä lääkärit ovat täällä kertoneet, että e-pillereiden käyttö pidempään kuin vuoden aiheuttaa lapsettomuutta ja siten ei pitäisi jättää ensimmäisen ja toisen jne. lapsen välille liian pitkää taukoa, jos haluaa enemmän kuin yhden lapsen! Minun oli sanottava tuohon, että en ole lukenut vielä mistään suomalaisesta julkaisusta tähän mennessä (ja lääkärikään ei ole vielä kertonut sellaista seikkaa), että e-pilleri aiheuttaisi lapsettomuutta. Kondomien käytössäkin on ollut mielenkiintoisia uskomuksia ja siksi monet luottavat ns. luonnolliseen ehkäisymenetelmään. Siinä sitten pyörittelin päätäni ja kerroin, miten meille on jo yläasteiästä asti koulussakin kerrottu, että se on epävarmin tapa yrittää olla tulematta raskaaksi! Siskoni kertoi, että he saivat seksuaalikasvatusta koulussa vasta lukion toisella luokalla! Hän ihmetteli, että meille kerrottiin ihmisbiologiasta jo 5. luokalla.

Kulttuuriero on tässä kohdin selkeä. Täällä ei ole tapana puhua avoimesti mistään seksuaalisuuteen liittyvistä seikoista, ei edes vaikka pääpointti siinä olisi terveydellinen kasvatus. Ainakin siinä mielessä ihan hyvä on ollut mm. elokuvatähtenä menestynyt Jackie Chanin tähdittämä kampanja, joka dupattiin khmeriksi. Siinä pyrittiin herättämään ihmiset ymmärtämään kondomien käytön tärkeys Aidsin ehkäisyssä. Täällä hiv-tartunnat olivat jossakin vaiheessa luvullisesti Kaakkois-Aasian suurimmat! Osasyynä mm. prostituutio, jossa seksiorjina pidetyt tytöt pakotetaan suojaamattomaan yhdyntään. Osa miehistä vielä kuvittelee, että neitsyen kanssa oleminen palauttaa terveyden tai sitten on mentävä jonkinlaiselle gurulle, joka puhaltaa pahan taudin pois!

Paloturvallisuutta on tullut myös käsiteltyä. Esimerkiksi telkkarin ympäristö asunnon tyypin takia pölyyntyy herkästi ja sitä ei jakseta samalla tavalla siistiä, koska esim. lattioiden pitäminen hiekattomana (kadulta pöllyää tosi herkästi irtohiekkaa yms. sisälle) ja puhtaana vaatii päivittäin nihkeäpyyhintää ja monta kertaa. Piti selostaa, miksi on tärkeää, ettei telkkarin lähelle jää liikaa pölypalloja ja pölykerrosta. Pieni kipinä, kun sytyttää helposti tulipalon, joka voi olla hyvin tuhoisaa. Lisäksi tv ei myöskään elektronisena laitteena pidä siitä, että siihen kertyy pölyä yms. roinaa. Lisäksi piti kehottaa vaihtamaan epämääräisesti itse korjatut ja liitetyt johdot uusiin ja varmasti toimiviin, koska täällä niitä käyttäessäni olen törmännyt siihen, miten kipinöitä saattaa lentää. Vielä ei ole sattunut mitään vaarallisempaa, että joku saisi sähköiskun, mutta hyvään tuuriin ei pidä tässä kohdin luottaa liikaa.

Toki ymmärrän, että täällä rahalla on niin iso merkitys, etten oleta perheeni tekevän “neuvojeni” mukaisesti. Täällä kun ajatellaan, että jos laite toimii vaikkakin vähän “muokattuna”, niin sitä ei pidä heittää menemään. Joten olen sitten vähän hankkinut tänne heille toimivia tavaroita käytettäväksi. Vanhoja pystyy sitten myymään osiksi eteenpäin. Täällä kun hyödynnetään kaikki mahdollinen, mikä on sinänsä hienoa ympäristön kannalta, vaikkei täällä se useinkaan ole se pääpointti  – vaan rahan ansaitseminen tavaroiden kierrättämisellä. Täällä monesta tavarasta tehdään kierrättämisen kautta vaikka mitä! <== Tiedä sitten, erottaako miten hyvin, mutta muurahaisia täällä näkee vaikka missä!