Sarjassa sukulaisiani–äidin serkku Rong

Äitini perheeseen kuuluu täällä Phnom Penhissä kuuluu mm. hänen serkkunsa Rong (s.1964).Äiti ja Rong ovat tunteneet toisensa lapsesta asti, jolloin äitini huolehti hänestä ja toimi niin kuin isosiskot täällä usein tekevät: lapsenlikkana. Mieleeni tuli monet kesäpäivät, jolloin olen itsekin huolehtinut nuoremmista sisaruksistani, kun vanhempamme olivat mansikkapellolla ja minä olin saanut ilokseni vapaapäivän! Erotuksena tietenkin se, ettei minun tarvinnut sentään ihan joka päivä kantaa suurimman osan ajastani vastuuta nuoremmista sisaruksistani kuten äidin piti. Rongin vanhemmat ja äitini vanhemmat tekivät yhdessä töitä hankkiakseen elantoa, joten oli luonnollista, että äiti laitettiin huolehtimaan Rongista. Vaarini äidin puolelta ja Rongin isä olivat veljeksiä. Täällä on hyvin tavallista, että perheenjäsenet elävät toinen toistaan auttaen, vaikka olisivatkin perustaneet jo oman perheen. Surullista on se tosiasia, miten paljon Rong on saanut kestää elämässään surua. Pol Potin valtakauden hulluina vuosina hän menetti 10-henkisestä lapsuudenperheestään jokaikisen jäsenen. Hän oli perheensä ainoa elonjäänyt.

Sodan jälkeen äiti ja Rong ovat eläneet yhdessä huolentien toinen toisistaan. Äiti keskittyen elannon hankkimiseen ja Rong hoitaen kotityöt. Yhdessä he ovat kasvattaneet lapsiakin kuusi. Meidän perheemme lapset ja Rongin kaksi poikaa. Rongin mies lähti jo v. 1986 pois jättäen jälkeensä vaimon ja kaksi lasta, joista nuorempi oli hädin tuskin kahden kuukauden ikäinen. Vain kuukautta aiemmin oma isäni oli lähtenyt ottaen minut ja toiseksi vanhimman veljeni mukaansa ja päässyt monen mutkan jälkeen pakolaisleirille Thaimaahan. En edes tiedä kaikkea siihen liittyviä asioita ja se taitaa olla niitä yksi sukumme vaietuista asioista, joita on vaikea puhua.

Ihmekös on, jos äiti ja Rong ovat kaiken kokemansa jälkeen tukeutuneet toisiinsa. Onhan sitä helpompi yrittää selvitä elämässä kahden aikuisen voimin kuin yksin. Rong ei ole koskaan (äitini ja siskoni mukaan) toipunut miehensä lähdöstä (tämä asuu aika lähellä heitä Phnom Penhissä uuden perheensä kera) ja on myös vuosien saatossa saanut monia sairauskohtauksia, joista viimeisin viisi vuotta sitten halvaannutti oikean puoleisen kasvon lihaksista ainakin osan, koska hänen puhuessaan kaikki lihakset eivät liiku. Tosin minä en edes aina huomaa sitä ja tuskinpa sitä muutkaan tutut.

Ennen kuin isä lähti pakomatkalle hän ja Rong sekä äiti tekivät yhdessä raskasta työtä; Isä leikkasi metallista paloja, jotka Rong leikkasi vielä pienempiin paloihin ja sitten äitini muotoili niistä oikean muotoiset palat. Rongin työ oli niin raskasta, että hänellä kehittyi sitä tehdessä todella voimakkaat kädet ja moni sanookin, että Rongilla on voimaa kuin miehillä. Kädet hänellä on hyvin kuluneet, sellaiset työmiehen kädet. Hän hoitaa suurimman osan pyykistäkin edelleen käsivoimalla, vaikka pesukone on hankittu pyykkäystä varten. Säästyypä sähköä ja siten rahaa, hän aina jaksaa meille muistuttaa, vaikka yritämme helpottaa hänen töitään. Äitinikin käyttää usein mieluummin käsivoimaa pyykinpesuun. Yritin joskus sanoa, että käyttäisivät hanskoja, kun pesuaineet ovat nykyään hyvin voimakkaita. Minulla menee nimittäin hetkessä kädet ihan kutiseviksi. Siksi pakkasin tällekin reissulle mukaan talouskäsineet. Äiti ja Rong ovat kuitenkin sitä mieltä, että mitä turhia, kun heillä iho on niin tottunut, ettei se pienistä hätkähdä.

Rong ostaa hädin koskaan mitään itselleen. Aina jos jotain rahaa jää, hän ostaa sillä yhteiseen käyttöön mausteita ynnä muita ruokatarvikkeita perheen yhteiseen käyttöön. Siskoni kertoi, että Rongin kaupassakäyntiin menee usein 2 tuntia. Hän menee torille ja kiertää jokaisen kojun kysyen hintaa. Sitten hän käyttää seuraavan kierroksen kysyäkseen, miten paljon pystyy mistäkin tuotteesta tinkimään ja lopuksi valitaan niiden kesken parhaimmat. Vaikka rahaa olisi annettu niin, ettei tarvitse liian tarkkana olla, niin hän tekee kuitenkin hyvin tarkkaa laskentaa, koska jokainen ylimääräinen jäljelle jäänyt raha on säästöä.

Rong on sellainen ihminen, joka ajattelee ensin muita ja ehkä lopuksi vasta itseään, jos silloinkaan. Olemme vieneet Panun kanssa vaikka mitä tuliaiseksi aina hyväksi havaituista käsivoiteista muuhun, mitä nyt olemme voineet ajatella, että hän pitäisi. Vaan Rong aina säästää ne siskoni ja äitini käytettäväksi. Kysyin viime käynnillämme, miksi hän ei käytä mitään niistä tuliaisista. “En minä osaa sellaisia hienouksilla tehdä mitään, nehän ovat ylellisyyksiä!”. Meng kertoikin, että Rong käyttää vain sellaista, jolla on jotain hyötyä taloustöissä yms. Joten nyt tällä erää toin Wettex-rullia, joista hän voi leikata käyttöön imukykyistä keittiöliinaa, eipä tarvitse enää käyttää käsipyyhkeitä pöytien yms. pyyhkimiseen.

Olen aina tuntenut Rongia kohtaan kunnioitusta, vaikka myös samalla säälinyt häntä. Hän tekee minusta aivan liikaa muiden puolesta (johon minäkin olen sortunut) ja ajattelee liian harvoin itseään. Täälläkin, kun kysyn, miten ja missä voin pestä pyykkini, hän käski tuoda ne hänelle. Estelin ja sanoin voivani pyykätä itse, koska minulla on siihen aikaa. Ei missään tapauksessa! Kun en suostunut antamaan pyykkiäni, hänpä teki poissaollessani “tupatarkastuksen” makuuhuoneeseen, jossa nukun yöt täällä ollessani. Löysin puhtaat vaatteet palattuani.

Hänellä on totisesti hyvä sydän! Ajatelkaa, että hän säästää monet lihanpalatkin koirille, joita perheellä on täällä kaksi; Yuri ja Laska. Keskikokoiset koirat saavat monet paremmat lihapalat, koska Rong ei raaski syödä niitä itse, jollei lihaa satu jostain syystä olemaan tavallista enemmän. Melkeinpä samalla tavalla on monissa tuntemissani eläinperheissä; eläimistä huolehditaan viimeiseen asti, jos tiukkaa tekee! Syödään mieluummin vaikka makaronia, kunhan koira tai pupu saa tarpeeksi hyvää ravintoa.

Eikä Rong koskaan valita mistään. Hän vain on iloinen, jos kaikki menee hyvin ja suree, kun on vaikeuksia. Poikiensa puolesta hän onkin surrut paljon. Koska hän ei ole varakas, ei hän pysty auttamaan poikiaan saamaan töitä tai kyennyt maksamaan heille koulutusta huippukouluissa, joiden todistuksilla olisi helppoa päästä haluamalleen uralle. Onneksi me pystyimme lähettämään aikoinaan rahaa ja he omalla säästeliäisyydellään saivat kaikki neljä lasta kouluihin. Kiitos kuuluu myös osalle sukulaisista ja ystävistä, jotka ovat auttaneet äitiä ja Rongia. Täällä yhteisöllisyys on paljon silmiinpistävämpää kuin esim. Suomessa, jossa sitä joskus kyllä minusta saa hakemalla hakea.

Jos olisin tiennyt, miten vaikeaa täällä on, en olisi ehkä valittanut niin paljon lapsuuteni kesinä tehdystä työstä mansikka- ja kurkkupellolla, pitkistä päivistä ja muusta. Vaikka kyllä se helppoa on valittaa, kun ei joudu elämään itse tilanteessa, että pääsy kouluun ja muuhunkin on riippuvainen siitä, onko vanhemmillasi varaa. Voin hyvin omalla tavallani ymmärtää näitä ihmisiä, koska en minäkään voinut tehdä lapsena kaikkea, mitä olisi tehnyt mieli, koska meidänkään perheellä ei ollut siihen varaa. Kun muut luokallani kävivät taitoluistelukoulut oppiakseen luistelemaan (ja jatkoivat myöhemmin harrastusta aina muodostelmaluisteluun asti), minä menin veljeni perässä yleiseen luisteluvuoroon ja opettelin pysymään pystyssä (ja torjumaan tennispalloja, kun veli halusi oppia laukomaan hyvin).

Yleisurheilu on varmaan ainoa laji, jota olen voinut harrastaa ns. valvotussa harrastuksessa, kun siinä lisenssi ei maksanut kuin 50 markkaa ja senkin hoiti seura puolestani, kun sanoin, ettei meillä ole varaa maksaa semmoisia. Se harrastus kyllä tyssäsi yhden kauden jälkeen. Vihasin kilpailemista, kun siinä jotenkin tuntui että lapset oppivat inhomaan liian helposti toisiaan ja myös kateellisuus näkyi liiaksi asti. Minulle olisi riittänyt hyvin se ilo, mitä urheilu jo itsessään antaa, vaan kun vanhemmat olivat ihan hulluna siihen kilpailemiseen ja sitten olisi pitänyt hankkia kilpailuasu (250mk) ja siihen tuli päätepiste minun uralleni. En kyllä ole siitä mitenkään katkera. Mieluummin olisin käynyt käsityö- tai taideharrastuksessa, mutta niiden summat ja tarvikkeet vasta kalliita olivat.

Onneksi nyt aikuisena olen voinut saada jotain lapsena menetetyistä mahdollisuuksista – kiitos suuresti siitä kuuluu Panulle! Hän kun on halunnut antaa minulle monia asioita, joita en ole aiemmin saanut kokea. Yksi niistä on mm. se, kun sain ensimmäisen kerran oman lemmikin – Jali Rumpalin! En tule koskaan unohtamaan sitä, miten paljon Panu näki vaivaa, että sain 17 vuotta haaveiltuani lemmikin! Sen sijaan, että olisi vain suostunut pupun hankintaan, Panu osallistui rodun valintaan, luki minun laillani opuksia ja mietti mitenkä kannattaa toimia, että pupun olo meillä olisi hyvä. Panu lähti kanssani Tuuriin asti kaninäyttelyyn, koska miellyin kasvattajaan, joka näki vaivaa vastatakseen kysymyksiini eikä vain ilmoittanut kylmästi kanin hintaa ja otanko vai enkö. Lisäksi Panu osallistuu kanien hoitamiseen eikä vain ajattele niiden olemisesta tulevia hyviä puolia. Tiedän hyvinkin pariskuntia, jossa toinen puolisko nauttii niistä eläimen suomista iloista, mutta vaadittavat asiat, kuten siivous ja ruokinta jäävät vähälle.

Minun toteutumatta jääneet harrastus- ja muut unelmat ovat kyllä ihan pieniä sen rinnalla, kun kyse on jostain sellaisesta, jolla on vaikutusta ihmisen tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Siinä mielessä olen todella onnekas, kun sain käydä koulua Suomessa. Ilmainen koulutus (vaikkakin verovaroin katettu) on paljon enemmän, kuin mitä moni täällä voi edes kuvitella. En yhtään ihmettele, että isäni aikoinaan muistutti minulle jatkuvasti, että täytyy ottaa irti kaikki se hyvä mahdollisuus, joka koulunkäynti Suomessa suo. Ihmiset harvoin ymmärtävät olla tyytyväisiä siihen, mitä saavat varsinkin jos on saanut kaiken paljon helpommalla kuin ne, jotka joutuvat tekemään tosissaan töitä pelkästään pysyäkseen hengissä.

Rongilla on se onni kuitenkin, ettei hän ole täysin ilman perheen tai sukulaisten tukea. Hänen poikansakin pystyvät toivon mukaan tulevaisuudessa auttamaan äitiään taloudellisesti, jolloin hän saa edes helpomman vanhuuden. Ainakin minä olen päättänyt, että kun joskus vielä pääsen kiinni taloudellisesti parempaan tilanteeseen (saan töitä), teen parhaani auttaakseni vielä enemmän häntä. Hän on hoitanut minuakin, kun olin vauva, vaikka ei yhtä pitkään kuin Kambodzhassa asuvia sisaruksiani.

Toki kun mietin, olisin monet kerrat voinut antaa kaikki liikenevät varani sukulaisilleni, mutta olen halunnut myös lahjoittaa osan vielä huonommassa asemassa oleville tai niille, jotka yleensä apua tarvitsevat. En nimittäin halua ajatella, että auttamisen lähtökohtana on se, että joku on minulle sukua. Sitä pitää auttaa toista yleensäkin siksi, että hän tarvitsee apua. Olla toiselle laupias samarialainen. Annetaan siis hyvän kiertää. Kun itse tekee toiselle hyvää, saa hyvän moninkertaisena takaisin. Näin minä uskon ja olen saanutkin monesti osakseni hyvää. Ajatus, joka veti minut aikoinaan toimimaan näin on Raamatusta: Rakasta lähimmäistä, niin kuin itseäsi. Olkoon se meille kaikille hyvänä ohjeena elämässämme. Voikaa hyvin!

Teidän, Kieng

<=== Rong pesemässä kodin edustalla olevaa katua, joka on hyvin yleistä Kambodzhassa, kun ei ole olemassa yleistä puhtaanapitolaitosta.

<= Rong leikkaa asiakkaalle jäätä käyttäen mm. sahaa ja isoa japanilaisesta veitsestä jäänyttä teräosaa

<===Sitten rahastetaan. Kassalippaana toimii olkikassi. Jaajaata se kiinnostaa kovastikin