Esittelen teille nyt pikkuserkkuni Lay Tith Guitar eli meille Keng. Hän on syntynyt 1984 eli täytti juuri tänä vuonna 27 vuotta. Hänellä on pikkuveli Lay Tith Visal eli Heng, joka on kaksi vuotta häntä nuorempi. Poikien isä jätti perheensä kuukausi sen jälkeen, kun isäni oli lähtenyt vuonna 1986 pakolaisleirille Thaimaahan. Pojat ovat nykyään väleissä isänsä kanssa ja tapaavat tätä silloin tällöin, asuuhan mies lähellä heitä uuden perheensä kanssa. Olen nähnyt hänet kerran vuonna 1995. Sen jälkeen en ole törmännyt häneen, enkä totta puhuakseni edes välitä, kun ei olisi mitään puhuttavaakaan. (Paitsi ehkä voisin kysyä, mikä saa miehen jättämään vaimonsa ja kaksi pientä lasta, varsinkin kun toinen on vasta pari kuukautta vanha? Sitähän en tietenkään kysyisi, mutta aina voi leikitellä ajatuksella…).
Kun 1995 tapasin Kengin ensimmäistä kertaa, meistä ei todellakaan tullut heti kavereita. Keng oli minusta rasittava hölmö! Hän kun oli meitä vanhempi ja uskoi olevansa siten myös parempi. Minä sitten suutahdin siitä ja kun selvisi, että osasin englantia paremmin (minähän osasin peräti numerot ja värit ja joitakin mielialasanoja), aloin kutsua Kengiä hölmöksi! Taisin kuukauden reissumme aikana nimitellä häntä useammankin kerran hölmöksi ennen kuin teimme aselevon. Siitä asti emme ole riidelleet kertaakaan.
Jollei täällä ole ns. hyvää nimeä (toisin sanoen rikkaat sukulaiset, tai valtaa omistavat sukulaiset), ja vaikka olisi koulutus, ei työtä noin vain saa. Onneksi Keng sai työpaikan DHL:stä, jossa siskoni ystävä on esimiesasemassa. Siten Keng valittiin useista työnhakijoista koulutettavaksi työhön firmaan. Vaikka hänellä on käsittääkseni yliopistotason koulutus kaupallisella puolella, ei se olisi riittänyt siltikään. Hänellä kun oli työkokemustakin vain auton vuokrausyrityksessä, joka ei ole tarpeeksi hieno paikka.
Nykyään työhakutilanteessa sitä pidetään tärkeänä, miten hienoja edelliset työpaikat ovat olleet. Ei ole väliä, miten pitkään olet jossakin ollut töissä tai oletko vaikka koko elämäsi auttanut vanhempia yrityksessä. Suhteet otetaan huomioon. Jos vanhemmat ovat hyvämaineisissa yrityksissä töissä tai tienaavat paljon tai vaikkapa joku sukulainen on korkeassa asemassa – työpaikka irtoaa helpommin.
DHL:ään pääseminen oli siinä mielessä todellinen onnenpotku! Keng vastaa DHL;n kirjanpidosta (ei tietenkään yksin) ja on töissä usein 6 päivänä viikossa. Sunnuntaisin on lepopäivä, ellei hän halua tehdä ylitöitä tai niihin on tarvetta. Siskoni mielestä työ tietokoneen parissa on ihan liian raskasta, minkä vuoksi hän ei halunnut aikoinaan jäädä toimistotöihin, vaan halusi yrittäjäksi. Kengin työ on kuitenkin siinä suhteessa hyvä, että hyvässä lykyssä se avaa tulevaisuudessa ovet moniin mahdollisuuksiin. Keng voi nimittäin tulevaisuudessa hakea töihin mihin vain DHL:n toimipisteeseen (jopa siis Suomeen), kun hän on saanut tietyn asiapaperin, joka sen mahdollistaa. Siten, jos hän joskus niin päättää ja onnistuu, hän voi lähteä tienaamaan parempipalkkaiseen maahan, ja saada enemmän tuloja. Tietysti pitää ajatella myös sen maan yleistä hintatasoa, jääkö oikeasti niin paljon säästöön, että sellainen kannattaa.
On keskusteltu toki mahdollisuudesta, että jos joskus aukeaa tilaisuus tulla Suomeen töihin (mietin vain, miten sen kielitaidon kanssa…), Keng voisi asua isän luona ja säästää palkkansa kotimaahan vietäväksi. Tosin saa nähdä, miten se käytännössä onnistuisi, koska Suomen olosuhteet eivät ole mitään ihan herkkua täällä oleville. Äitini valitti yhden viikon Suomessa oltuaan, että maa on kovin hiljainen ja joka paikassa on niin paljon metsää! Miten ihmeessä ihmiset eivät sekoa?! Noh, minä kerroin että haluaisimme Panun kanssa asumaan sellaiseen paikkaan, jossa olisi oma piha ja usein se tarkoittaa sitä, että on hiukan metsän keskellä. Olisitte nähneet näitten ilmeet, kun kerroin haaveemme!
Keng ansaitsee työssään kuukaudessa 200dollaria, mikä on hyvä tulos, kun ottaa huomioon, että hän saa useimmiten pitää kunnon lounastauon, jolloin Keng tulee kotiin syömään. Siten tulee säästöä, kun ei tarvitse ostaa erikseen lounasta. Tietenkin ruokaa voisi kuljettaa mukaan töihin, mutta sepä ei ole ihan yksinkertaista kaikille. Jos työpaikassa ei ole jääkaappia tai jonkinlaista viileää paikkaa, niin harva viitsii kuljettaa ruokaa pilaantumaan. Lämpötila kun laskee täällä harvoin alle 20 astetta! Nytkin täällä ollessani alin lämpötila on ollut 25 astetta. Öisin nukun tuuletin päällä, jotta pystyisin yleensäkin nukahtamaan. Tosin vielä v. 1995 vierailulla piti nukkua, vaikka ei tuuletin toiminut sähkökatkosten vuoksi. Yleensä sähköt palautuivat silloin katkettuaan keskellä yötä ja sen huomasi siitä, kun kesken unien tunsi, miten tuuletin lähti pyörimään ja sai mukavan helpotuksen kaiken kuumuuden keskellä.
Heng serkkuni on tällä hetkellä koulutettavana armeijatyöhön niinkin lähellä kuin Venäjällä! (Täällä kaikki sanovat Venäjää Russiaksi… minä taas aina isän kanssa käytän sanaa Soviet eli taitaapi olla Neuvostoliitto…) Heng teki ennen armeijaan menoa töitä mallina. Siinä työssä ei ansainnut hyvin. Maksimissaan 80 dollaria kuussa, mutta ruuat yms. kyllä maksettiin. Heng tykkää kovasti hauskanpidosta eikä ole järin hyvä koulussa, jonka vuoksi sekä hänen äitinsä että minun äitini ovat olleet huolissaan, mitä hän saa elämässään aikaiseksi. Äitini maksoi käsittääkseni muutama tuhat dollaria lähettääkseen Hengin armeijakoulutukseen. Täällä on asia niin, että mikäli saat armeijakoulutuksen, tietää se hyvää työelämässä. Pystyy etenemään uralla ja saa suhteiden takia voi olla avuksi myös omille sukulaisilleen. Ei menisi läpi minun moraalini kanssa, mutta täällä saisi päänsä vaan kipeäksi, jos ajattelisi jokaista vikaa, jonka näkee ja kuulee…
Isäni pikkuserkku (sukulaissuhteemme selvisi minulle vasta nyt) on jonkinlainen armeija/valvovan viranomaisen asemassa oleva mies. Hänet tapasin ensi kerran lentokentällä, kun olimme lentämässä Panun kanssa takaisin Suomeen ensimmäisen Kambodzhan matkamme päätteeksi. Isän pikkuserkku otti silloin matkalippumme ja luulin, että hän vain sai meidät chekattua siten nopeammin lennolle, mutta yllätys olikin silloin melkoinen, kun pääsimme istumaan business-luokkaan! Noh, eihän tuo tietenkään sinällään ole mikään kauhean iso asia, mutta tietenkin täkäläisittäin hieno juttu, jos voi jotenkin vaikuttaa omassa työssään… Vähän kuin se, että jos osaat puhua khmeriä vakuuttavasti, saat maahan erikoisviisumin, jolla voit oleskella täällä vaikka vuoden, eikä siitä tarvitse erikseen maksaa yhtään mitään. Säästää peräti 25dollaria. Kanadassa asuvan setäni vaimo puhuu khmeriä niin hassusti, ettei häntä kuulemma oltu uskottu kambodzhalaiseksi, vaan häneltä pyydettiin joka paikassa suurempi maksu. Noh, heillä puhutaan kotona pääosin kiinaa. Olen huomannut, että tosi moni sukulaisistani puhuu oikeasti paljonkin kiinaa khmerin rinnalla. Kyllä harmittaa, että itselläni kieli unohtui pian Suomeen muutettuamme, kun isäkin lakkasi puhumasta sitä, ettei lapsista tulisi puolikielisiä. (Mikään kieli ei suju äidinkielen tavoin…)
Suhteet on siis täällä syytä pitää hyvässä kunnossa, koska koskaan et tiedä, josko tarvitsetkin apua. Siksi ihmiset ovat täällä varmaan niin yhteisöllisiäkin. Monta kertaa olen saanut kuulla ihmettelyä siitä, miksi Suomessa ei olla niin yhteisöllisiä – hyvä kysymys! Täällä kaikki osallistuvat lasten kasvattamiseen; naapurin setä voi hyvin ojentaa lasta, joka ei ole hänen omansa. Täällä moni neuvoo vieraidenkin lapsia, miten käyttäytyä, jotta olisi “yhteiskuntakelpoinen”. Se on minusta silmiinpistävin asia ihmisten välisissä suhteissa. Nykyään Suomessa saa varoa sanojaan, kun voi tulla huutia, vaikka ojentaisit ihan oikeasta syystäkin vieraan ihmisen lasta. Onneksi on kuitenkin pyrkimyksiäkin yhteisöllisempään elämiseen ja toimintaan. Olen lukenut monesta Kumpulan ja Käpylän puutalojen kortteleista tms. joissa asukkaat ovat varta vasten luoneet oman piirinsä, jossa yhteisöllisyys kukoistaa. Myös Arabianrannassa on oma piirinsä ja siellä jaetaan ja lainataan tavaroita naapureiden kesken. (Törmäsin tähän eräässä nettifoorumin sivustolla.)
Yhteisöllisyyden hengessä, voikaa hyvin!
Teidän Kieng
