Sarjassa sukulaisiani – siskoni Hieng perheineen

Pikkusiskoni Kong Vutheavy kotoisasti Hieng on syntynyt vuonna 1986. Hän ei ollut montaa kuukautta vanha, kun jouduimme toisistamme erilleen, kun isä lähti Thaimaan pakolaisleirille. Ensimmäisen kerran (jolloin kumpikin muistaa toisensa) tapasimme 1995 syyskuussa. Silloin hämmästelin siskoni samannäköisyyttä toiseksi vanhempaan veljeeni Lengiin. Suomessa ne, jotka ovat nähneet siskoni kuvan väittävät meidän muistuttavan ulkonäöltä toisiamme. Itse en kyllä näe sitä niin. Minusta siskoni on enemmän isoveljeni Lengin näköinen ja enemmän yhdennäköisyyttä näen Mengissä, vanhimmassa veljessäni. Kambodzhassa moni on sanonutkin, että muistutan kovasti Mengiä, kun taas Hieng ja Leng ovat enemmän toistensa näköisiä.

Siskoni meni naimisiin keväällä 2007 miehensä Hong Lyn kanssa. Eikä aikaakaan, kun hän jo odotti esikoistaan, joka syntyi 18.2.2008. Tyttärestä tuli Charejaa (ja kaikkea muutakin, kun siskon ja miehen nimestä tehtiin jonkin sortin yhdistelmä, joka menee minulta yli ymmärryksen). Charejaan nimen merkitys on kuulemma sama kuin Kambodzhan matkailun sloganissa; Cambodia – Kingdom of wonder. Eli sana wonder on se, johon Charejaa yhdistyy. Meng oli kuulemma nimen takana ja sisko naureskeli minulle, että todennäköisesti ihmiset tulevat koulussa nauramaan tytölle, kun kuulevat hänen nimensä. (Minusta aika karmivaa laittaa nimi, joka aiheuttaa lapselle naurunalaiseksi joutumista…mutta enhän minä ole äiti, joten en mene sanomaan onko ihan oikein…). Useimmiten Charejaa kutsutaan kuitenkin vain Jaajaa- tai Ailin-nimellä. (Ailin on kiinalainen nimi).

Hieng ja Hong Ly seurustelivat kaiken kaikkiaan vain 2kk ja sen ajan he olivat myös samalla kihloissa. Siskoni kertoi, että olisi halunnut mennä naimisiin vasta marraskuussa, mutta Kambodzhassa ei ole soveliasta seurustella pidempään kuin max. ehkä 3kk ennen kuin on jo mentävä naimisiin. Siten siskoni joutui myöntymään siihen, että häät ovat kuumimpaan vuodenaikaan, huhtikuussa. Minun ja Panun kihlausaika (vajaa kaksi vuotta) aiheutti aikoinaan siskoni miehessä suurta hämmennystä ja kummastusta. Äidillekin oli hiukan kova pala, miksi meidän pitää olla niin pitkään kihloissa, kun kerroimme, että häät ovat heinäkuussa 2010. Kyse kun oli vain siitä, että halusimme tarpeeksi aikaa suunnitella ja valmistella häitä ja tietenkin säästää niitä varten. (Kihloihin mennessämme oli ajatuksena se, että Panu pääsisi kohta töihin Finnairille eikä kellään ollut aavistustakaan laman tulosta). Enkä minä voinut ajatellakaan, että pistäisimme häittemme maksajaksi Panun tai minun vanhempiani, joka täällä on yleinen tapa.

Kihloissa ollessaan siskoni mies asui äitini luona ja ns. toimi hänen alaisuudessaan. Tänä aikana äidillä oli oikeus katsastaa, onko sulhasesta mieheksi tyttärelleen vai pitäisikö sittenkin vielä peruuttaa häät. Kuvitelkaa, jos Suomessa olisi samanlainen tapa! Mitähän meidän isä olisi Panussa testannut… Häistä sovittiin vanhempien kesken. Tässä tapauksessa meidän isä ei tietenkään ollut mukana, koska asuu Suomessa. Isälle sitten vain tiedotettiin, milloin olisi häät. Kun häistä oli sovittu, keskustelivat vanhemmat myös siitä, kumman luokse nuoripari muuttaisi häiden jälkeen asumaan. Päädyttiin siihen, että sulhanen muuttaa anoppinsa talouteen. (Kuinka moni teistä naimisissa olevista olisi valmis asumaan anoppilassa?)

Useimmiten juuri sulhanen muuttaa appivanhempiensa luokse ensialkuun ja kun yhdessä on säästetty tarpeeksi rahaa, muutetaan omilleen. Tämä kyllä tuntuu toteutuvan lähinnä rikkailla kambodzhalaisilla. Yleensä samassa taloudessa asuu montakin sukupolvea tai sitten vielä muita sukulaisia. Hiearkinen järjestys on hyvin yleistä täällä. Äitini on täällä matriarkan asemassa (me kun olemme sukujuuriltamme enemmän kiinalaisia kuin kambodzhalaisia). Hänen jälkeensä on tietenkin Rong, sitten Meng ja ikäjärjestyksessä eteenpäin. Tosin minulla on Hiengin mieheen nähden korkeampi asema, koska olen siskoani vanhempi. (Minun kannaltani hyvä, koska saan kutsua miestä hänen etunimellään, joka suomalaisena on paljon kotoisampaa kuin isoveli ja –siskonimitykset). Olen myös Rongin lapsiin nähden korkeammassa asemassa, koska äitini on Rongia vanhempi ja matriarkka. Hyvin monimutkaista tämä hiearkinen systeemi.

Kysyin aikoinaan Mengiltä, pitääkö minun kutsua Panua joksikin “herra”-nimityksellä, kuten siskoni tekee miehelleen. Meng sanoi, ettei kukaan sitä minulta odota, koska kaikki tietävät, ettei se ole luonnollista minulle, joka olen asunut Suomessa. Tietenkin jos Panu vaatisi, niin olisi kohteliasta käyttää sitä nimeä, mitä mies toivoo. Joskus yritin kyllä käyttää sitä nimitystä Panusta, mutta se kuulosti siltä, kuin olisin joku sihteeri pomonsa alaisuudessa kera kielletty suhde – YÖK!

Siskoni opiskeli niin, että valmistui 2009 ja sai odottaa vuoden ennen kuin hänelle annettiin valmistumistodistus. Hän työskentelee miehensä kanssa yrittäjänä. Heillä on elektroniikkaa ja miesten vaatteita ja kenkiä myyvässä vanhassa ostoskeskuksessa oma piste, jossa he myyvät käytettyjä matkapuhelimia. Siskoni keskittyy myyntiin ja hänen miehensä puolestaan osaa korjata puhelimia, joten siinä mielessä heillä on hyvä yritysidea. Valitettavasti kauppa ei ole laman tultua käynyt samalla tavalla kuin ennen sitä. Siskoni sanoi, että haluaa kuitenkin olla mieluummin yrittäjä, koska hyvinä kuukausina tulot ovat paremmat kuin jossakin toimistotyössä, jossa palkka voi jäädä 100-200 dollariin.

Jaajaa käy nyt reilut 3-vuotiaana jo koulussa aamuisin klo 7-10. Tänä aikana vanhemmat voivat olla töissä. Sitten siskoni tuo tyttärensä kotiin ja syöttää tämän ja useimmiten myös nukuttaa päiväunille. Sitten hän lähtee takaisin töihin ja vaihtelevasti tulee kotiin 15-18 välillä. Jaajaa jää tänä aikana usein mumminsa (äitini) tai äitimme serkun Rongin hoidettavaksi. Tästä ei sitten makseta mitään kodinhoidontukea tms. Joten siinä mielessä siskoni on hyvässä tilanteessa, että hänellä on sukulaisia, jotka voivat auttaa lapsenhoidossa, kun hän haluaa olla töissä. Vanhemmat ovat täysin hullaantuneita tyttäreensä ja vaikka minä en ole vielä äiti, minusta kasvatusmetodi on hiukan vinksahtanut.

Jaajaa saa nimittäin lähestulkoon koko ajan tahtonsa läpi. Isä pelkää tyttärensä huutamista ja itkua, että antaa kaikessa periksi, jotta ei tarvitsisi kuunnella valitusta. Hemmottelua tulee myös Rongin ja äitini taholta (mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää) ja myös siskoni tykkää tehdä monesti Jaajaan mielihalujen mukaan. On kuulemma helpompaa antaa tytön tehdä niin kuin tämä tahtoo kuin kuunnella itkuhuutoraivaria. Minusta on täysin käsittämätöntä antaa noin pienen lapsen pompottaa aikuisia miten tahtoo. Siinä tuskin opitaan hyviä käytöstapoja ja joustamista puolin ja toisin. Luulisi lapsenkin oppivan vain siihen, että tietyllä keinolla hän saa aina tahtonsa läpi. Mutta tätinä en voi puuttua tilanteeseen, kun en ole edes tytön elämässä kovin usein ja muutenkin eihän kasvatusvastuu ole minulla. Tosin jos asuisin heidän kanssaan, niin voisin myös kasvattaa lasta, koska Kambodzhassa kasvatukseen osallistuvat muutkin kuin vanhemmat.

Pikkasen olen kyllä täällä käyttänyt oikeuttani kasvattaa Jaajaata. En ole oikein hyvä, kun vertaan tyttöä serkkuunsa (Suomessa asuvaan Mariaan), mutta se on osoittautunut sangen hyväksi keinoksi saada tyttö lopettamaan raivonpuuskansa. Sanon aina, että Maria ei ollut kolmevuotiaana noin kova raivoamaan (Maria ei tosiaan ollut sellainen, oli enempi ujo ja kiltteyteen taipuvainen kuin tulinen luonne) ja jos Jaajaa tahtoo olla iso tyttö, niin asioita ei saa läpi raivoamalla. Pitää osata neuvotella; joustaa omissa pyynnöissään ja ajatella myös aikuisia. Tyttö on kyllä tosi fiksu ikäisekseen.

Ollessaan tässä muutama päivä sitten sairaalassa kovan vatsakivun takia, hän kertoi lääkärille, ettei otetakaan vatsalääkettä, koska hänen vatsaansa ei enää koske. Lääkäri kyseli, oletko aivan varma. Hän oli vastannut, mitä hän tekee sellaisella lääkkeellä, kun ei vatsaan koske enää ja sitä paitsi lääke maksaa liikaa ja hänen vanhempiensa yritys ei tällä hetkellä myy niin hyvin. Jätetään siis lääke väliin ja otetaan vain kurkkutulehdukseen lääkettä. (Arvatkaa kuinka moni nauroi?!)

Ikävin asia kasvatussuhteissa on täällä minusta tapa kurittaa lasta. Tiedän, kyllä miten jotkut vetoavat Suomessakin Raamatun sanaan; Se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Mutta en jotenkin usko, että vitsalla tarkoitettaisi sitä, että lasta voi suorastaan pahoinpidellä, kuten täällä käytetyt metodit minusta ovat. Jos nimittäin läpsitään – läpsitään kovaa! Vitsan paksuus valitaan iän mukaan ja lapselta kysytään, montako vitsaa laitetaan…! Itselleni tulee ihan lapsuus kyllä mieleen, kun katselen tilannetta täällä. Kasvatusäitini oli aikamoinen vitsankäyttäjä bambu- tai pajunkissaoksineen. Onneksi en ole ihan törmännyt siihen, että tulisi verestäviä haavoja, joita minä sain aikoinaan tai mustelmia…

En usko, että vitsaa käyttämällä pystyy opettamaan lapselleen hyvää käytöstä jne. Enemmän sillä saa helposti aikaan sen, että lapsi oppii pelkäämään auktoriteetteeja tai sitten vihaamaan niitä. Sekään ei ole kovin terveellistä kuunneltavaa, että uhataan lasta joko A) jos et heti lopeta, lyön tai B) jos et heti lopeta, en rakasta sinua enää. Ehkä täällä se toimii, kun se on hyväksyttävää, eikä kukaan ihmettele jos lasta piestään, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Onneksi Panu on myös sitä mieltä, ettei lasta mennä hakkaamaan, vaan asioista pitää puhua ja hän on kertonut, miten hänen vanhempansa saivat jo puhumalla hänelle niin pahan mielen (myös se, että he pahoittivat mielensä pahoitti Panun mielen), ettei siinä voinut kuin tuntea syyllisyyttä ja pyytää anteeksi eikä kertaakaan tarvinnut turvautua mihinkään väkivaltaiseen ratkaisuun. Panusta on varmaan siksi kasvanutkin niin tasapainoinen ihminen – kyllä lapsuuden perheen arjella on suuri merkitys aikuisenakin. Ainakin minusta se auttaa paljon, miten asiat vaikuttavat mieleen.

Muistan itse, miten 9-vuotiaana kerroin äidilleni, että ei Suomessa ketään saa mennä lyömään, ei edes vaikka tämä ei osaisi läksynsä (täällä koulussa niin saa tehdä!). Jos opettaja tekisikin niin, poliisi tulisi kyllä viemään hänet asemalle ja opettaja saisi syytteen pahoinpitelystä! Silloin olin käynyt juuri siskoni ala-asteen koululla ja nähnyt, miten opetusluokassa toinen opettajista istui bambukepin kanssa ja kävi läpsimässä “tarpeen mukaan” lapsia. Lyöminen kuulemma kasvattaa lasta, täällä sanotaan. Itse voisin omasta kokemuksestani sanoa, että ei todellakaan kasvata lasta kuin ehkä henkisesti sairaaksi ihmiseksi, koska siinä tulee pelko satutetuksi tulemisesta (pieni välähdys kun joku tuo käden yhtäkkiä lähellesi!). Ainakin jos on yhtä herkkä ihminen kuin mitä minä olin ja olen.

Uhkailu ja pakottaminen taitavat olla täkäläisille myös sallitut kasvatusmetodit. Itse käyttäisin sitä porkkana-menetelmää ja jos pitää rangaista lasta, niin iän mukaan esim. jäähyjä. Nurkkaan istumaan tai seisomaan ja niin moneksi minuutiksi kuin ikää löytyy ja jos tulee kesken kaiken pois, aloitetaan alusta. Mariaan en ole edes voinut testata tätä ajatusta, kun likka ei ole koskaan minun hoidossani tehnyt mitään sellaista, mitä ei saisi tehdä. Ehdotin tuota jäähytapaa täällä. Ongelma on kuulemma se, ettei kellään ole aikaa vahtia, pysyykö lapsi paikallaan vaiko ei, jos vaikka lapsi päättää olla “kovapäinen”, niin siinä tuhraantuu aikaa ihan liikaa. Täällä kun pitää lasten hoidon ohella usein myös hankkia elantonsa. Äitini ja Rong pitävät kotinsa edustalla pientä kioskia, ja siinä käy yllättävän paljon ihmisiä päivän mittaan.

Aika usein Jaajaa on onneksi ihan kiltti lapsi, hiukan turhan ylienerginen, mutta johtunee suurimmaksi osaksi siitä, ettei nuku tarpeeksi ja juo sopimattoman määrän limsaa ja muuta sellaista. Nyt Jaajaalla on menossa jo khmerin kielen aakkosten opettelu. Hankin täällä ollessani siskoni pyynnöstä hänelle opetustaulut, joissa on kirjaimia sekä vihkoja, joissa voi harjoitella länsimaisia aakkosia ja numeroita. En vain kyllä tiennyt, että täällä otetaan opettaminen niin tosissaan tuon ikäisillekin. Vaikka olisi kyllä pitänyt muistaa omakohtaiset kokemukseni… Eipä tullut mieleen. Onneksi Jaajaa tuntuu olevan innoissaan, ainakin sellaiset 10 minuuttia ennen kuin tavarat lentävät tai mieli herpaantuu muuhun. Monissa kohdin hän muistuttaa Lengiä. Enkä ole edes ainoa, joka on niin sanonut.

Monet naapureista täällä sanovat, että Jaajaa on kuin enonsa; innostuu helposti ja luovuttaa myös helposti, kun kyllästyy. Lisäksi on raisu leikkiessään ja tavarat kohtaavat helposti ennenaikaisen loppunsa, kun hermostus ottaa vallan. Huvittuneesti täällä muistellaan usein, miten Leng on aikoinaan onnistunut rikkomaan jonkun leikkiautonsa 15 minuutissa ja Jaajaa on tehnyt saman mutta nopeammassa ajassa! Käyttäytymisessä hän tulee myös siinäkin enoonsa, että hän on vieraiden edessä kuin prinsessa (Leng siis tosi prinssi) ja sitten vasta pistää tulen irti, kun kukaan vieras ei ole näkemässä. Näin mm. Panun vanhempien edessä, kun he kävivät täällä meidän häitä juhliessamme. Jaajaa sanoi, ettei hän nyt voi sellaisten ihmisten edessä käyttäytyä huonosti, mitä ne suomalaisetkin ajattelisivat hänestä!  

Syy sille, miksi vanhemmat ja myös äitimme ja Rong haluavat, että Jaajaa saa opetusta jo 3-vuotiaasta lähtien on tietenkin se, että he toivovat lapsen kasvavan fiksuksi ja onnistuvan koulussa niin, että tämä voi koulutuksensa avulla saada hyvän elämän ja kenties jopa auttaa sukulaisiaan. Aika lailla paineitahan tämä luo lapselle, mikäli lapsi vain ottaa asian hyvin herkästi.

Minutkin kasvatettiin lapsena siihen, että pitää menestyä koulussa, jotta elämässä menestyisi. Sepä ei vain Suomessa oikein toimi. Sillä vaikka olisitkin ollut hyvä koulussa, ei se takaa yhtään sitä, että irtoaa hyvä työpaikka, ja paljon rahaa, jolla auttaa sukulaisiaan. Onneakin pitää minusta olla mukana, ja valitettavasti myös jossain tilanteissa hyvät suhteet auttavat. Näin minun on pitänyt selittää täällä oleville, miksi en ole hyvissä töissä. Tietenkin myös mielenterveysongelmat ovat yksi syy, etten voi olla töissä tällä hetkellä, mutta sellaisesta on vaikea täällä puhua, kun sitä ihmetellään, mikä se sellainen oikein on. Ei se kyllä ole helppo asia suomalaisillekaan, vaikka asia ei ole samalla tavalla tabu kuin täällä.

Perhekeskeisyys näkyy täällä hyvin selkeästi. Välillä näin suomalaisiin olosuhteisiin tottuneena tulee hiukan ahdistava olo, kun ollaan niin tiiviisti tekemisissä ja omaa rauhaa ei saa kuin nukkuessaan. Täällä ihmetellään juuri sitä, miksi länsimaalaiset tahtovat aina sitä omaa rauhaa. Itse onneksi saan sitä täällä, kun lukitsen itseni huoneeseen, jossa myös nukun. Sanon aina, että pitää kirjoittaa tai lukea. Siihen riittää aina ymmärrystä. Teen nimittäin jotain hyvin sivistävää… Enpä kyllä tiedä, miten paljon Me Naiset-lehti tai Stieg Larssonin dekkari minua sivistävät, mutta en kyllä ala selittämään, ettei näitä asioita ihan yliopistossa opiskella. Parempi näin, minun kannaltani

Kasvatuksellisten asioiden tunnelmissa, voikaa hyvin!

Teidän, Kieng

 <=== Jaajaa silloin, kun kaikki on perfecto! <=== Aina joskus me tulemme oikein hyvin toimeen

<=== Hm….nyt menee suu pikkasen mutruksi…ei taida bayon-leipanen oikein maistua <=== Siskoni Hieng kevytmoottoripyoransa kanssa.

Kuva Hong Lysta tulee myohemmin, kun saan sellaisen otettua.