Hyvää huomenta–Good morning Phnom Penh!

Ensimmäinen aamu Phnom Penhissa ja herään yllättävän virkistyneenä, vaikka yöllä tuli herättyä ja vähän aikaa sain haeskella mieleni sopukoissa, missä sitä ollaankaan. Panu-pupu osoittautui juuri sellaiseksi kuin oletinkin – aivan loistava unikaveri! Viimeksi olen nukkunut pehmolelu kainalossa varmaan hm… vuonna 2007 ennen kuin tapasin Panun. Kyllä vaan, miettikääs nyt kuinkas mukavaa on, kun on joku pehmoinen eläin kainalossa, varsinkin kun se on pupu! Pehmopupun karva on melkein yhtä ihanan pehmeä, kuin meidän Lumi Kukan! Jos ette usko, soittakaa Panulle ja varatkaa aika. Meillä on olemassa Pupu-huvilaite! Siinä ihminen pääsee istumaan tuolille ja pupu nostetaan syliin ja sitten sitä pupua saa paijata niin paljon kuin sielu sietää. Minulta saa ilmaisia vapaalippuja, jos tämmöinen kiinnostaa – ilmoittakaa vaan sähköpostiin!

Ensimmäiseksi aamulla täällä tekee mieli mennä suihkuun. Iho tuntuu nihkeältä, vaikka yöllä jossain kohdin palelin niin, että sammutin viilentäjän…mikä se laite nyt on, joka pyörii…sana unohtui jo… niin siinä käy, kun ei suomea kuule kahteen päivään! Äidin asunnon alakerran kylpyhuone ei takuulla täyttäisi suomalaisia laatustandardeja, mutta täällä sellainen on normaalia. Harva teistä varmaan nauttisi suihkusta huoneessa, jossa välillä vilisee kaiken maailman muurahaisia, torakoita ja liskoja? En minä ainakaan, vaikka en kyllä valita. Sen verran opin vuoden 1995 käydessäni täällä, että tilanne on mikä on ja siihen voi hyvin sopeutua. Muistaakseni silloin tilanne oli vielä pahempi, koska sähköt katkeilivat useammin eikä silloin ollut edes suihkua. Vettä varastoitiin ulos isoihin saviruukkuihin (siis todella isoihin) ja sadekausina se olikin helppoa. Nyt on jo myös olemassa wc-pönttö eikä pelkkä reikä lattiassa.

Kuumaa vettä täällä ei saa kuin keittämällä, mutta minulle se on ihan se ja sama, koska en useinkaan tarvitse kuumaa suihkua. Panu kyllä jäätyisi täällä aamuisin, koska rakastaa lämmintä suihkua! Siksi varmaan meidät on aina pistetty asumaan Gues House Relaxiin tai Tattoohon, kun Panu on matkalla mukana. Nyt kun hän ei ole, niin ei minua edes päästetty lähtemään yöpymään mihinkään hostelliin. Saan nukkua äidin huoneessa, jossa on puhallin jäähdyttämässä huoneen lämpötilaa siedettäväksi minulle. Pikasuihkut minä kyllä täällä otan, en missään nimessä rupea pitkiä aikoja nautiskelemaan suihkusta… Harvoin taidan niin tehdä edes Suomessa. Sen verran päähän on jäänyt ajatus: “Vettä ei saa tuhlata, kun siitä on maailmassa monella puutetta”. Näin meitä lapsia opastettiin jo lapsena, vaikka asuimme Suomessa ja vedestä ei ollut puutetta.

Suihkun raikkaana täällä on mukavampi kävelläkin. Menimme äidin kanssa syömään aamiaiseksi ohuita riisinuudeleita. Itse otin sen naudanlihasuikaleiden kera. Tykkään siitä eniten, olen kuulemma aina tykännytkin. Äiti otti itsekin naudanlihaa, mutta halusi myös mukaan possunlihapullia (ei mitään Saarioisten-tyylistä). Automaattisesti keittoon kuului myös kasviksia, alkupalaksi jauhoista tehty leipänen, joka on friteerattu. Äiti opasti, että pitää ensin pyyhkiä liiat rasvat pois ennen kuin kannattaa syödä koko leipästä. Välillä tuli jo olo, että äiti taitaa nähdä minut ikuisesti pikkutyttönä… Kaikessa pitää varoittaa ja opastaa: Varo, ettet polta kielesi, osaathan käyttää puikkoja, muistatko sitten pyyhkiä kädet…. (ja minä kun luulin, että isän löpinät ovat rasittavia…!). Leipäsen lisäksi tarjolla oli Dim Su-alkupaloja. Ravintolassa on siten myös ripaus kiinalaista ruokakulttuuria.

Täällä juodaan ruuan kanssa aina teetä. Ainakin siis meidän perhe tekee niin. Muutenkin minun eteeni on kannettu koko ajan paljon teetä ja sen kehutaan tekevän hyvää elimistölle. Eikä täällä juodakaan mitään mustaa maustettua teetä vaan vihreää tai muuta terveyspitoista teetä. Eipä ole kovin kummallista siis, että olen aina tykännyt juoda teetä! Kahvia en ole juonut ja äiti ihmetteli, miten en ole sitä oppinut juomaan, vaikka oma puolisokin sitä lipittää. Minä vaan en osaa. Minusta kahvi tekee vatsan vaan kauhean kipeäksi ja on maultaan rasittavan kitkeräkin. Sitä paitsi suurin osa tutuistani juovat enemmän maitoa kahvilla kuin kahvia maidolla….! Panu on varmaan ainoa, jonka tiedän juovan kahvin täysin mustana ja ilman sokeria.

Täällä ruuan saa nopeasti – jopa alle parissa minuutissa se on tuotu syötäväksi. Voittaa mennen tullen jopa suomalaiset pikaruokaketjut. Ravintoloiden tilat tuskin täyttävät myöskään suomalaisia terveysviranomaisten säädöksiä…mutta enpä minä ole koskaan täällä saanut ruokamyrkytystä katukeittiöstä tai katutasolla “vähemmän hienoissa” ravintoloissa. Mutta muistan ikuisesti sen, miten sain vatsataudin, kun menimme syömään hienoon BBWorld-pizzeriaan! Sieltä se myrkytys takuulla tuli, koska vain minä olin ainoa, joka söi ja joi eri tavalla kuin muut. (Makasin paikallisessa klinikassa kaksi ja puoli päivää ripuloiden!) Älkää siis antako ulkonäön pettää! Moni kakku päältä kaunis…niinhän sanontakin kuuluu ;)

Syöminen täällä on todella edullista verrattuna suomalaiseen hintatasoon. Aamiaisemme (keitto, alkupalat, teetä niin paljon kuin jaksaa) maksoi yhteensä vajaa 7000 rieliä eli noin 1,5 dollaria, euron verran! Kerroin äidille, että Helsingissä on paikka (Aikatalo), jonka eräs thaimaalainen kokki on perustanut. Sieltä saa samantyylistä ruokaa ja hinnaltaan se on minusta edullista ajatellen suomalaisia hintoja yleensä. Äidistä se oli kuitenkin aivan karmean hintaista ja ymmärränhän minä sen. 7,90e on iso raha, varsinkin kun suurin osa täällä tienaa helposti vain reilun euron päivässä.

Perheeni täällä elää todella nuukasti. He eivät käy ulkona syömässä illallista tai muuta sellaista ellei ole jokin erikoisempi tilanne, kuten meidän vierailumme. Aamuisin pitäisi herätä aikaisin, jos tahtoo saada ruokaa valmiiksi ennen kuin ihmisten pitäisi rientää töihin. Siksi täällä käydään hakemassa ravintolasta ruokaa, jota siten syödään pikavauhdilla. Aamuisin tarjottavat ruuat eivät ole kovin kalliitakaan. Miettikää vaikka, miten paljon yksi kahvi maksaa mukaan otettuna jostakin suomalaisesta kahvilasta?

Paljon on muuttunut ravintoloissa sitten vuoden 1995, jolloin kävin ensi kerran Kambodzhassa sieltä lähdön jälkeen. Silloin istuimme oikeasti kadulla pienissä lasten muovituoleissa (joita taidetaan Suomessa pitää korokkeina ylöskapuamiseen) ja söimme ruokaa keskellä katua. Nyt asiakkaille voidaan tarjota pöydät ja tuolit, jopa tuuletin! Nyt ei ole enää niin iso juttu, että saa juomansa jäillä tai suoraan jääkaappikylmänä. Niin ja on myös se iso muutos, että tie kotimme edustalla on nyt päällystetty asvaltilla, eikä hiekkaa siten lentele tuulen mukana niin kovasti kuin ennen. Niin se kehitys kulkee, täälläkin puolella maapalloa. Voikaa hyvin ja muistakaa syödä kunnon aamiainen, sillä se päivä lähtee käyntiin, ainakin täällä!

Teidän, Kieng

 

<--- Dim Su-alkupalat (Jätin tällä kertaa väliin.)

<--- Jauhoista tehty leipänen. (Yleensä puolitetaan.) On friteerattu ja yksi lemppareistani, vaikka ei sovellu rasvaisuutensa takia kovin usein syötäväksi.

<--- Varsinainen pääaamiainen: naudanlihasuikale ohutriisinuudelikeitto kasviksilla. Ruoka juomana teetä (keskellä) ja vieressä ovat Dim Sumit ja dippikastike sille. Nami!

<--- äitini ja isän serkku, josta minulla ei ollut mitään hajua ennen kuin ilmestyi Phnom Penhin kotiimme , asuu Minnesotassa, USAssa.