Rikkaat vs. köyhät – mikä kuilu!

Välillä istuessani mopon (kevytmoottoripyörän) kyydissä ja katselen ohi vilahtavia maisemia, mietin, millainen mahtoi olla Phnom Penh 1960-luvulla, jolloin kaupunkia kutsuttiin jopa nimellä Aasian Pariisi! Minä tahdoin aina lapsena päästä Pariisiin, no nyt olen kokenut sen aasialaisen version (ainakin melkein) muutaman kerran jo!

Täällä törmää jatkuvasti erilaisiin seikkoihin, joita tavallaan Suomessa tulee ajateltua itsestään selvinä asioina esim. puhdas vesi kraanasta! Omalla kohdallani en pidä kaikkea itsestään selvyyksinä, kun olen joutunut joskus elämään sen tosiasian kanssa, ettei puhdas vesi ole ollut saatavilla noin vaan. (mm. Thaimaan pakolaisleirillä ei vettä saanut noin vaan hanasta kääntämällä). Isä ja minä juomme täällä pullotettua vettä, mutta muut  keitettyä vesijohtovettä. Äiti ei anna ottaa (enkä minä ottaisikaan) riskiä, että juotuani tavallista kraanasta tullutta johtovettä (vaikkakin keitettyä) saisin vatsataudin!  Jäitten kanssa pitää olla ajoittain myös varovainen. Useimmat isommat ravintolaketjut, käyttävät pullotettua vettä jääpaloissaankin, mutta pienissä ulkoravintoloissa yms. ei voi asiasta olla ihan varma, joten en ole uskaltanut käyttää jäitä kovin usein.

Juon täällä Lyoon-merkin pullotettua vettä, koska sukulaisten mukaan se on Hi-Tech ja Euro-Tech-merkkien ohella varmasti hyvin valmistettu aina pullotukseen asti. Muihin merkkeihin ei voi kuulemma luottaa, ainakaan jos on ulkomaalainen ja tottunut toisenlaiseen bakteerikantaan. Ajoittain, kun jotkut jopa pullottavat tavallista vettä pulloihin ja muovittavat niitä ikään kuin ne olisivat oikeasti tehtaassa pullotettuja. Ei se yleensä mitään ongelmia tavallisille kambodzhalaisille aiheutakaan. Tällä reissulla koin alussa muutama epämukavan päivän vatsani kanssa. Yksi kerta johtui varmasti siitä, että epähuomiossani huuhtaisin hammasharjaani kraanavedellä ja harjasin sillä suuni. Sen jälkeen olen käyttänyt vain pullotettua vettä ja ongelmia ei ole vatsan kanssa ollut – onneksi!

Äiti kyllä ihmetteli, miten minun vatsani on niin herkkä, kun taas veljeni syö ja juo Kambodzhassa, miten huvittaa ilman, että hänelle tulee vatsan kanssa mitään ongelmia. Olisikohan syynä vaikka veljen tapa aloittaa ja lopettaa päivä kunnon ryyppyyn? Minä en pysty juomaan sellaista kirkasta nestettä kuin tilkkasen, ja sekin kilahtaa aika äkkiä päähän. Äiti tuskin tykkäisi katsoa, minun hihittelyäni pidemmän päälle, joka aamu ja ilta?

Miten muuten tämä maa on tässä melkein kuukauden aikana avautunut minulle? Olen huomannut, miten ihmisten välinen tuloero on vain kasvanut entisestään siitä, mitä se vielä 1990-luvun puolessa välissä oli.  Ihmiset määritellään täällä helposti varallisuuden mukaan. Vaikka varsinaista luokkajakoa ei olekaan, eikä sitä suoraan näe esim. otsaan painetun merkin muodossa, on se silti aistittavissa. Ainakin itse olen huomannut sen.

Minuun suhtaudutaan yleisesti hyvin ystävällisesti ja välillä tuntuu, että minut kuvitellaan jonkin sortin ylhäiseksi. Yksi syy siihen on ihoni vaaleus. (Miten ne suomalaiset näkevät minut niin usein neekerinä?!) Täällä ihon vaaleus on yhtä kuin se, ettei kyseisen ihmisen tarvitse tehdä töitä ulkona ja se taas on yhtä kuin, että ihminen on varakas! Minua pidetään usein myös ulkomaalaisena. Olen kuullut olevani ranskalainen (jestas, minkä näköinen ranskalainen oikein on, jos minäkin menen siihen muottiin?!), japanilainen tai korealainen (no juu, silmäni ovat melkein yhtä vinot kuin heillä). Yksi uskalsi jopa kysyä, voisinko olla kotoisin Venäjältä, jostain läheltä Mongoliaa? Hahahha Olen saanut kyllä niin monet naurut täällä ja ihmiset ovat olleet ihan hämmentyneen hämmästyneitä, kun en vastaa heidän “Hello Madame”-tyylisiin englannin tervehdyksiin samalla kielellä vaan sanon aina Suosdei ja tilaan ruokaakin khmerin kielellä. Joskus on hauska kuunnella, miten minusta puhutaan ummet ja lammet, eikä kellään ole välähtänyt mieleen, että voisin ymmärtää kyseistä kieltä! Minun kielitaidon syyksi on arveltu kambodzhalaista miestä (öhöm, ei kiitos mielellään ikinä!) tai opiskelua täällä. Sitten, kun ihmisille selviää, että molemmat vanhempani ovat täkäläisiä ja minä olen jopa syntynyt täällä, he ihmettelevät, miten minulla on voinut säilyä kielitaito niin pitkään, Monet ovat kertoneet, että useimmat ulkomaille lähteneiden vanhempien pienet lapset ovat unohtaneet tyystin äidinkielensä ja osaavat vain sitä kieltä, jonka maahan he ovat muuttaneet. Esim. eräs naapurimme tyttären lapset puhuvat nykyään vain ranskaa, vaikka lapset olivat Ranskaan muuttaessaan jo kouluikäisiä.

Kielitaitoani on ihmetelty (vaikka itse olen ajatellut, etten ole erityisen hyvä kielissä, tosin englantini on kehittynyt hurjasti siitä, mitä lukiossa osasin) ja sitten olen päässytkin kehumaan suomalaista kielenopetusta. Meillä kun täytyy tosiaan opiskella vieraita kieliä. Täällä se on kiinni siitä, onko varaa opiskella vieraita kieliä. Jotain pientä yleistä opetusta annetaan toki, mutta jos tahtoo opiskella pienestä asti vieraita kieliä, on mentävä yksityisiin kouluihin, jotka ovat kalliita

Koska varallisuuden annetaan määrittää niin paljon ihmisiä, näkyvät yhteiskunnan epäkohdat monissa asioissa ja aika selkeästi myös. Esimerkiksi asunnon vuokraamisen yhteydessä, vuokranantaja voi tehdä vaikka viiden vuoden määräaikaisen sopimuksen, mutta hän voi ajaa vuokralaisen pois helposti kuukauden varoitusajalla. Eikä minkäänlaisia korvauksia tarvitse suorittaa. Täällä ei tunneta sellaista, kuin 3kk irtisanomisaika, jos vuokra-aika on kestänyt alle vuoden ja 6kk, jos vuokra-aika on kestänyt vähintään vuoden. Tätä nykyä asuntojen hinnat ovat karkaamassa pilviin ja siten tavallisten kambodzhalaisten ulottuvilta. Monet rikkaat ovat ostaneet asuntoja halvalla ja sitten kaupittelevat niitä paljon kalliimmalla hinnalla tai vuokraavat niitä törkeillä summilla. Ihmisten palkat menevät siten suurimmaksi osaksi päivittäisiin menoihin ja säästöön ei jää juuri mitään. Siksi se “suomalaiselle muutama sentti” tingitään täällä. Seteleistä pidetään kiinni viimeiseen asti.

Yksi kauhein esimerkki minusta rikkaitten rikastumisesta on maan pääministeri Hun Sen ja hänen asuntonsa Phnom Penhissä. Se on nimittäin lähes yhden korttelin pituinen ja vieressä sijaitsevat Brunein ja Pohjois-Korean suurlähetystö kalpenevat sen rinnalla. Australian suurlähetystö noin 500m päässä näyttää olevan puolet tämän herran asunnosta. Nyt kun uusi vuosi lähestyy, talon ympäristö on verhoiltu kirkkaisiin valolyhtyihin ja ne ovat komeammat kuin muualla ympäristössä. Melkein hienommat kuin Itsenäisyysmonumentti-patsaalla! Hun Sen on kyllä rikastunut hyvin paljon ja myös osannut jakaa virkoja yms. omille perheenjäsenilleen. Hänen vaimonsa on mm. Kambodzhalaisen Punaisen Ristin näkyvimmin esillä oleva “virkamies”. He molemmat edustavat usein myös yhdessä mm. erilaisten kohteiden avajaisissa ja leikkaavat vuorollaan punaisen nauhan. Enpä muista, milloin meillä pääministerin puolisolla olisi ollut sen kummempaa “virkaa”, toisin kuin täällä.

Sukulaiseni kertoivat, että yleisesti täällä pelätään puhua mitään negatiivista pääministeristä tai kenestäkään, jolla on rahaa ja valtaa. Yleensä kun rikkaat tekevät pahaa köyhille. Samoin on kuulemma niin, että jos rikastuminen tapahtuu nopeasti on yleensä kyseessä jonkinlainen korruptio. Mielenkiintoista oli katsoa tv-uutisia, jotka kertoivat pääministerin perustaneen korruptiovastaisen toimikunnan/yksikön, jonka tehtävänä on kitkeä maasta korruptio, tai ainakin vähentää sitä. Jos ihmiselle tulee yllättäen omistukseen maata yms. niin hänen on tehtävä selvitys siitä, mistä rahat maahan ovat tulleet. Hun Sen myös sääti lain, jonka mukana ulkomaalainen ei saa ostaa alimman kerroksen asuntoa. Näin mm. estetään niidenkin kambodzhalaisten asuntohankinnat, jotka ovat muuttaneet parempaa elämää havitellessaan ulkomaille. Useimmat, kun ottavat sitten myös sen maan kansalaisuuden, jotta matkustelu jatkossa helpottuisi, eikä tarvittaisi viisumijärjestelyjä eikä muutenkaan kyseltäisi niin paljon toiseen maahan pyrkimisestä.

Esim. minun Suomen passini on herättänyt täällä kovasti ihailua ja ihmetystäkin, miten olen onnistunut saamaan sen. Suomalaisten kun on useimmiten helppo matkustella eri maihin, eikä heiltä vaadita esim. Thaimaahan mitään viisumia, jos matka-aika jää alle 15 vuorokauteen. Kambodzhalaiset saavat olla maassa 7 vuorokautta. Monilla kambodzhalaisella on haaveena päästä johonkin rikkaampaan valtioon ansaitsemaan parempaa palkkaa, jonka turvin tulla sitten takaisin Kambodzhaan, jossa voisi sitten yrittää, kun on jotain, millä sitä tehdä. Täällähän ei tunneta mitään startti-rahoja yrityksen perustamisessa jne. Jos yritys kaatuu, kaadut sen mukana, eikä mikään taho anna sinulle sitten toimeentuloa. Jokainen on oman onnensa seppä.

Elämä ei siis todellakaan ole kovin helppoa. Sydäntäni särkee nähdä niin paljon erittäin huonoissa oloissa olevia ihmisiä! Äitini sanoi, että en voisi asua täällä, kun sekoisin liiaksi siitä, että tahtoisin auttaa kaikkia vastaantulevia ja itken jo pelkästään yhdestä surkeassa tilanteessa olevan perheen näkemisestä. Olen saanut kyllä tehdä täällä töitä, etten antaisi jokaiselle, joka pyytää muutaman satasen paikallista valuuttaa. Sitten sitä tuntee siinä tilanteessa kauheaa syyllisyyttä siitä, että itselläni on niin paljon paremmat oltavat ja vaikka tiedän ettei oma elämänikään ole ollut helppoa, niin silti en voi lakata ajattelemasta, että  voisin tehdä enemmän näiden kurjissa tilanteissa olevien auttamiseksi.

Erityisesti lasten ja naisten kouluttaminen on minusta se ykkösasia, jolla saataisiin maahan enemmän järkevää talouden ajattelua. Ei mitenkään pahalla miehiä kohtaan, mutta on tutkittu juttu, että naiset siirtävät hanakammin oppimaansa lapsille ja pyrkivät siihen, että lapset pääsivät koulutuksen kautta parempaan elämään kiinni. Ettei tulisi katkeamaton kierre, jossa lapsia syntyy paljon, jotta edes joku jäisi sitten eloon ja huolehtisi ikääntyneistä vanhemmistaan, kuten täällä vielä näkyy paikoitellen olevan, koska köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on niin valtava!